Se loppukesästä hommattu S203 ei sitten ollukaan aivan sitä, miltä näytti. Kaunishan se oli kun karamelli niin pelleiltään kun sisustukseltaankin, mutta aivan kammottava paskakasa mekaaniselta puoleltaan. Koko ajan jotakin rassattavaa, ei varmaan kokonaista viikkoa menny sen auton kans, ettei jotain laitettavaa olis ollu. Ja sitten kun ne laitettavat alko olla semmosia, ettei niihin omat kädet taivu, niin vuodenvaihteen tienoilla se saatanan kottero imi korjausrahaa yhtä paljon, kun mitä siihen ite jouduin sillon kesällä omia rahojani laittamaan. Rupes menemään vähän maku. Ja sitten kun se vielä alko näyttämään semmosia merkkejä, että ne kalliit korjaukset ei vielä ollu kaikki ohi, niin siinä vaiheessa multa petti hermot lopullisesti; tästä romusta on päästävä eroon.
No sittenhän sitä nettiautoa. Ja ei oikein löydy miellyttävää vaihtoehtoa. (Ja varsinkin kun autoliikkeet oli tällä kertaa listalla, koska sinne sais tuurillaan hävitettyä vaihdossa tuon entisen paskan, ei sitä kellekään ilkiä myydä tuommosta murheenkryyniä...) Pikkuhiljaa budjettia kasvattaen sitten ihan sieltä maksimirajalta löytyi vehje, joka kaikin puolin olis passeli. Soittoa liikkeeseen, että sulla tuommonen, mulla tämmönen, otatko vaihossa? Ai käy vai? Noh, tullaanpa ylihuomenna heti aamusta kahtomaan. Minä pakkaan jo kesärenkaatkin Ceeläisen perseeseen, että jihuu. Nyt sinusta saatanasta päästään lopultakin eroon, yhtään rahayksikköä et enää vie minun pankkitililtä!
Koittaa ylihuomen; tämähän tapahtui siis helmikuun alkupäivinä. Lähetään vaimon kanssa Mersulla kohti paikkakuntaa X, meillä kotona -17° pakkasta. Ajellaan reilu sata kilometriä ja saavutaan paikkakunnalle Y, jossa pakkasta onkin jo -25°. Havaitaan, että kas; jaloille ei tuu enää lämmintä ilmaa. Eikä minkäänlainen säätö säätimistä vaikuta, ei vaan tuu. Nyt alkaa selviämään sekin, että minkä takia on ollu ongelmia tuulilasin huurtumisen kans. Että ne ilmaläppien aktuaattorit siellä kojelaudan uumenissa alkaa mennä mykäksi. No sehän kiva, yks päivä purkua korjaamolla, toinen kasausta. Noin tonnin lasku tulossa siis siitäkin. Verenpaine jatkaa nousuaan ja ihan kaikki vaimonkaan jutut ei enää jaksa naurattaa.
Saavutaan autoliikkeeseen paikkakunnalle Z. Himoitsemani Mersu on ajettu lämpöiseen halliin, mennään auton luo. Ja tunnelma lässähtää siihen paikkaan. Eräässä aika merkittävässä koripellissä (jota ei oltu huolittu mukaan myyntikuviin ja josta autokauppias varmaankin unohti mainita) on aika helvetinmoinen virhe. Muuten kyllä aikalailla semmonen, mitä mulle on kerrottu ja miltä kuvat näytti. Mutta tuo yks juttu. Plus pari muuta. Ei vittujen vittu. Noh, kait se on pakko käydä ajamassa kun kerta tänne asti on tultu.
Ajolleen aikalailla semmonen, kun pitää ollakin. Lämmin, pehmeä, miellyttävä, hiljainen, paitsi takaripustukselta kuuluu kolinaa terävissä epätasaisuuksissa. Voi voi. Ei tämä kyllä oikein, ei tämä oikein kyllä. Takas autoliikkeen pihaan ja intensiivinen tuijotus vaimoa silmiin. Mitä helevettiä minä teen?!?!? Tämä ei oikein vakuuta, mutta omallakaan en halua enää kotiin lähtee. Kun ei se kun se ja kun mitä se ja... Hetkinen. Mikäs tuo Insignia on tuossa rivissä? No just tuo minkä perse näkyy tuosta sinun ikkunasta. Tuommosellahan sinä oot ajellu jo yli neljä vuotta tyytyväisenä ja minäkin toisinaan. Äkkiä nettiauto auki. Kas, diesel. Oih, automaatti. Ja kaskas, alle 300tkm ajettu. Ja ohhoh, on vetokoukkua ja lohkolämppäriä ja sisätilanpistoketta ja kaksia renkaita ja mitähän vielä? Kivan värinenkin on ja kuvissa siistin näkönen sisältäkin. Oi myyjä!!! Minä haluan kokeilla tuota Ooppeliakin!
Niinhän siinä sitten kävi, että sillähän sieltä tultiin kotio. Nyt on ensimmäinen kerta yli 25:een vuoteen, että minulla ei oo ajoautona Mersua.
Lienenkö mies enää ollenkaan...?
Nyt pitää lopettaa tarina tähän, jatketaan toisena päivänä!
