Autoglymin vaha tittuilee/syy selvisi ainakin teoriassa

Nyt alko mietityttää että mitähän noilla mun vahoilla on mua vastaan..vedän pohjalle puna etikettisestä pullosta glymiä, se kiillottuu hyvin eikä jämähdä, mutta aina kun lisään päälle kullan värisellä etiketillä varustettua kiillotus vahaa, niin aine jämähtää kuin paska junttilantuvan seinään, eli vaikka antaisi kuivaa vain 10 minuuttia. Kiillotus on hankalaa, ei tahdo kulkea millään, joutuu tekemään kovasti töitä että kuivahtaneen kalvon saa työstettyä pois, ja etiketissä kehoitetaan nimen omaan kiillottamaan kevyesti ilman hankausta..mitenkäs muilla?
Olen kuullut että jotkut antavat sen kiillotus vahan olla pinnassa yli yön, ja sen jälkeen kiillottavat, ja kiillotus on helppoa ja liina pyörii kevyesti, mites muilla jotka käyttää glymin edellä mainittuja aineita, minusta tuntuu että kaadan kohta nuo aineet vessan pöntöstä, ja alan käyttää Sonaxia

Viimeksi muokannut mcee, 26.6.2006 15:27. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Mersuja
Millaisella rätillä teet loppukiillotuksen?
Itse käytän näitä...
http://www.karkiagri.fi/kauppapaikka/tuote37.html
Kyllä muuten kiillottuu ainakin perusvahat. En osaa sanoa miten toimisi sinun tapauksessa?

Miä oon heittäny glymit jo aikaa sitten roskiin oma aikansa tuli niitäkin käytettyy kun luuli,ettei muita vahoja ookkaan Ne vahat ovat parhaita joita ei mainosteta/hypetetä ollenkaan tosin ei kaikki niistäkään oo hyviä.
S124 E220 -93
W124 230 -90
Alfa Romeo 166 2.4 JDT 20V Ti -05
nissanin nassani x2 -90-96
®Mese Linttaklubi
W124 230 -90
Alfa Romeo 166 2.4 JDT 20V Ti -05
nissanin nassani x2 -90-96
®Mese Linttaklubi
-
- Viestit: 2095
- Liittynyt: 02.10.2005 21:20
Sama todettu täällä monta kertaa. Se punainen ei edes puhdista kunnolla, valkoisen aúton omistajana tiedän mistä puhun..EzKo kirjoitti:Miä oon heittäny glymit jo aikaa sitten roskiin oma aikansa tuli niitäkin käytettyy kun luuli,ettei muita vahoja ookkaan Ne vahat ovat parhaita joita ei mainosteta/hypetetä ollenkaan tosin ei kaikki niistäkään oo hyviä.
Jos onniistuu, ei sekään ilo kauan säily.
Jep, autotallissa on vahattu (tottakai) ja 3x5 centtisellä vaahtomuovin palalla on aine aina levitetty, löyhästi pyyhkien, mutta....oiskohan se taika vaan siinä todellakin että sitä tulee liikaa sillä superlonin palalla siihen pintaan?
Purkissa kyllä lukee että levitettävä ohuelti, mutta jos tuon ohuemmin levittää, niin siinä ei ole kuin olematon harso.
Tuo mulla kävi pikkasen mielessä ja muutakaan syytä on vaikea löytää, jos muilla ei kenkkuile samalla tavalla.
Edit: täytyy sen olla liikaa, nyt kun alkaa laskea ja miettiä niin 4 kertaa vahattu autot, ja yli puol purkkia mennyt ainetta.

Kuin myös miekin;perhana,hassasin niihin glymeihin hilloa aivan turhaan kunnes silmät avautui!EzKo kirjoitti:Miä oon heittäny glymit jo aikaa sitten roskiin oma aikansa tuli niitäkin käytettyy kun luuli,ettei muita vahoja ookkaan Ne vahat ovat parhaita joita ei mainosteta/hypetetä ollenkaan tosin ei kaikki niistäkään oo hyviä.
No kertokaa nyt muillekin, mikä se hyvä vaha sitten on Just olen aikeissa mennä ostamaan glymiä, kun on jo yksi ovi vahattu veljen punainen+kulta-yhdistelmällä ja vaikutti niin helpolta työstää ja hyvältä lopputulos. Eli onko jokin vielä helpompi ja vielä kestävämpi/kiiltävämpi vaha olemassa Valistakaa tietämätöntäDaimler kirjoitti:Kuin myös miekin;perhana,hassasin niihin glymeihin hilloa aivan turhaan kunnes silmät avautui!EzKo kirjoitti:Miä oon heittäny glymit jo aikaa sitten roskiin oma aikansa tuli niitäkin käytettyy kun luuli,ettei muita vahoja ookkaan Ne vahat ovat parhaita joita ei mainosteta/hypetetä ollenkaan tosin ei kaikki niistäkään oo hyviä.
Nimim. auto ollut kaksi vuotta, nyt on yksi ovi vasta vahattu Eikä varmasti edellinen omistaja vahaillut autoa
veppe kirjoitti: No kertokaa nyt muillekin, mikä se hyvä vaha sitten on Just olen aikeissa mennä ostamaan glymiä, kun on jo yksi ovi vahattu veljen punainen+kulta-yhdistelmällä ja vaikutti niin helpolta työstää ja hyvältä lopputulos. Eli onko jokin vielä helpompi ja vielä kestävämpi/kiiltävämpi vaha olemassa Valistakaa tietämätöntä
Nimim. auto ollut kaksi vuotta, nyt on yksi ovi vasta vahattu Eikä varmasti edellinen omistaja vahaillut autoa
viewtopic.php?t=468&highlight=vaha
Glym on hyvää vahaa.Ainakin viimeistelyyn tuo kultainen on hyvää tököttiä,nuo puhdistavat eivät mitään karkeita myrkkyjä olekaan,se vaaleanpunainen sentään jotain saa aikaiseksi.kultainen on helppo töinen ja tulos on hyvä.Kestävyyttä tosin ei ole kuin pari pesua,mutta äkkiähän sen vetää uusiksi Jotkut käyttävät kultaisen ja punaisen sekoitustakin
Itsekään en ole glymeillä tänä kesänä vahannut vaan testannut vaihtoehtoisia tuotteita Eipä ainakaan parempaa ole vielä löytynyt...joutuu varmaan seuraavaksi ostamaan sitä Glymin mustaa,sitä on kai jotkut jopa kehuneet?
En kyllä keksi miksi olisi jämähtänyt Ainoana tulee mieleen auringossa/kuumassa vahaaminen..

no jos parin vuoden välein vahaa yhen pellin niin ei homma käy raskaaks tosin koko auton vahaus kestää vuosikausia .veppe kirjoitti:
Nimim. auto ollut kaksi vuotta, nyt on yksi ovi vasta vahattu Eikä varmasti edellinen omistaja vahaillut autoa
S124 E220 -93
W124 230 -90
Alfa Romeo 166 2.4 JDT 20V Ti -05
nissanin nassani x2 -90-96
®Mese Linttaklubi
W124 230 -90
Alfa Romeo 166 2.4 JDT 20V Ti -05
nissanin nassani x2 -90-96
®Mese Linttaklubi
Juu...tosta topikista selviää kyllä mitä kukin käyttää,ja miehän käytän http://www.presco.fi/presta.htm vahoja ei enää tarvetta vaihtaa mihkään merkkiin tämä on se mun vaha/tuotteet.Daimler kirjoitti:veppe kirjoitti: No kertokaa nyt muillekin, mikä se hyvä vaha sitten on Just olen aikeissa mennä ostamaan glymiä, kun on jo yksi ovi vahattu veljen punainen+kulta-yhdistelmällä ja vaikutti niin helpolta työstää ja hyvältä lopputulos. Eli onko jokin vielä helpompi ja vielä kestävämpi/kiiltävämpi vaha olemassa Valistakaa tietämätöntä
Nimim. auto ollut kaksi vuotta, nyt on yksi ovi vasta vahattu Eikä varmasti edellinen omistaja vahaillut autoa
viewtopic.php?t=468&highlight=vaha
En edes muista/tiedä mitä vahoja olen käyttänyt,mutta niitä on paaajon jos ei tuote ole tyydyttänyt niin heti vaihtoon,rahaa on menny hitosti hukkaan .
S124 E220 -93
W124 230 -90
Alfa Romeo 166 2.4 JDT 20V Ti -05
nissanin nassani x2 -90-96
®Mese Linttaklubi
W124 230 -90
Alfa Romeo 166 2.4 JDT 20V Ti -05
nissanin nassani x2 -90-96
®Mese Linttaklubi
Mersun kiiltohan on kuitenkin tuota luokkaa (kuva viime syksyltä):EzKo kirjoitti:no jos parin vuoden välein vahaa yhen pellin niin ei homma käy raskaaks tosin koko auton vahaus kestää vuosikausia .veppe kirjoitti:
Nimim. auto ollut kaksi vuotta, nyt on yksi ovi vasta vahattu Eikä varmasti edellinen omistaja vahaillut autoa
kai se konepesun kuumavahakin jotain auttaa Joten ei kaivanne vielä niin kuumeisesti sitä lisäkiiltoa. Suojaa kaipaisi tietystikin suolan ja muun kökön varalle Onneksi on nykyään painepesuri, niin voi itse hoitaa pesut ja puunaukset
Pysyn edelleen kannassani. Kestävyys on oltava jotain muuta mitä glym tarjoaa. Vinkit kyllä kelpaa, ei noita huvikseen hankaile.romu kirjoitti:Sama todettu täällä monta kertaa. Se punainen ei edes puhdista kunnolla, valkoisen aúton omistajana tiedän mistä puhun..EzKo kirjoitti:Miä oon heittäny glymit jo aikaa sitten roskiin oma aikansa tuli niitäkin käytettyy kun luuli,ettei muita vahoja ookkaan Ne vahat ovat parhaita joita ei mainosteta/hypetetä ollenkaan tosin ei kaikki niistäkään oo hyviä.
Jos onniistuu, ei sekään ilo kauan säily.
- Kokeilisikohan huvikseen simonizin tosi työlästä keltaista purkkivahaa, se ainakin ennen kesti koko kesän.
juu tuota mieltä minäkin olen....olen omistanut valkoisen mersun.. Esim Kent merkkinen vaha puhdistaa ja vie hapettumat tosihyvin valkoisesta ja punaisesta maalipinnasta pois mutta on paljon työläämpi kun glymin vahat mut sen päälle olen yleensä kultaisen glymin laittanut mut olen joskus turtleWaxeja kokeillut mut suosittelen kenttiä puhdistukseen auto fiksarikin kehui kenttiä mut kun ne fyllää niin ne ei kuiteskaan käytä kenttiä muuta kun fylläyksen jälkeen glymiä kun se on helpointa vahaa...romu kirjoitti:Sama todettu täällä monta kertaa. Se punainen ei edes puhdista kunnolla, valkoisen aúton omistajana tiedän mistä puhun..EzKo kirjoitti:Miä oon heittäny glymit jo aikaa sitten roskiin oma aikansa tuli niitäkin käytettyy kun luuli,ettei muita vahoja ookkaan Ne vahat ovat parhaita joita ei mainosteta/hypetetä ollenkaan tosin ei kaikki niistäkään oo hyviä.
Jos onniistuu, ei sekään ilo kauan säily.
Pitäähän joka pojalla pappatunturi olla varsinkin jos on vaarana et käyttöautona oleva vanha mersu posahtaa...
No nyt selvis missä mättää, soittelin Auto-Kem joka tuo maahan ko, aineita. Vaikka pinta on kuiva ja harmaa jo 15 minuutin kuluttua levityksestä, se ei vielä ole kuiva, sen takia kuulemma takkuilee.
Kuivumisajat: Extra gloss protection vähintään 4 tuntia, niin tulee hyvä, ja mielellään vuorokausi, viikko olisi kuulemma paras, ja näin pitäis lähteä helposti pyyhkimällä, sekä keston olla pitkä.
Super resin polish: vähintään 1-2 tuntia, ja mielellään vaikka viikko.
Kuulostipa hassulta, kun purkin kyljessä puhutaan ihan toista, mutta glymin vahat poikkeavat kemiallisesti kuulemma niin paljon muista että aika on kaiken a, ja o, aineet alkaa vasta toimia ajan kanssa.
Vaha kestää noilla kuivumisilla kuuleman mukaan noin 5 kuukautta pinnassa hienosti, mutta jos kuivumisajat ovat kun mulla oli, niin ei ihmekään kun ei kestä kun kuukauden.
Tais tulla uutta uskoa noihin aineisiin, Auto-glym kun ei taida turhaan olla fiksareiden ja pesuloiden käytetyimpiä merkkejä, ja fiksarit sekoittelee tota "punaista" ja "kultaista" sekaisin, 80% "punaista" ja 20% "kultaista" näin saadaan kerralla noin 5kk kestävä pinta, puhdistaa ja antaa suojan yhdellä kertaa,

Eikä kun ostat Turtlewaxin teflonia ja vahaat normaalisti. Pitkäkestoinen, mutta ei aivan niin kiiltävä kuin nämä myyntifiksaus-plöröt, kuten aiemmin on jo todettukin.Harju kirjoitti:
no kuis mää vahaan volleni, taivas kun vaan on kattona
auto on keltainen siitinpölystä jo vartin kuluttua ja pihkaa joka puolella
pitääkö ostaa semmonen pressutalli auton vahaus paikaks vai mitä
-
- Viestit: 2095
- Liittynyt: 02.10.2005 21:20
Kiitti Benzo hyvästä vinkistä Pitääpä alkaa kuivattelemaan Glymiä oikein kunnolla jatkossa.BENZO kirjoitti:No nyt selvis missä mättää, soittelin Auto-Kem joka tuo maahan ko, aineita. Vaikka pinta on kuiva ja harmaa jo 15 minuutin kuluttua levityksestä, se ei vielä ole kuiva, sen takia kuulemma takkuilee.
Kuivumisajat: Extra gloss protection vähintään 4 tuntia, niin tulee hyvä, ja mielellään vuorokausi, viikko olisi kuulemma paras, ja näin pitäis lähteä helposti pyyhkimällä, sekä keston olla pitkä.
Super resin polish: vähintään 1-2 tuntia, ja mielellään vaikka viikko.
Kuulostipa hassulta, kun purkin kyljessä puhutaan ihan toista, mutta glymin vahat poikkeavat kemiallisesti kuulemma niin paljon muista että aika on kaiken a, ja o, aineet alkaa vasta toimia ajan kanssa.
Vaha kestää noilla kuivumisilla kuuleman mukaan noin 5 kuukautta pinnassa hienosti, mutta jos kuivumisajat ovat kun mulla oli, niin ei ihmekään kun ei kestä kun kuukauden.
Tais tulla uutta uskoa noihin aineisiin, Auto-glym kun ei taida turhaan olla fiksareiden ja pesuloiden käytetyimpiä merkkejä, ja fiksarit sekoittelee tota "punaista" ja "kultaista" sekaisin, 80% "punaista" ja 20% "kultaista" näin saadaan kerralla noin 5kk kestävä pinta, puhdistaa ja antaa suojan yhdellä kertaa,
Jos laittaisi Ceen seisontavakuutukseen vahan kuivumisen ajaksi
Mikäli on tarkoitus vahata auto vain muutaman vuoden välein, kannattaa ilmeisesti ostaa erittäin suuritöistä vahaa joka kestää pinnassa pitempään ?
Jos vahaa auton 4-5 kertaa vuodessa olen glymintapaisten vahojen kannalla.
Turtlewaxin teflon ei sitten kestä yhtään esim. laimeaa Pinelineliuosta, pitää olla todella tarkkana millä pesee autonsa.
(nimim. "talvella vahasin Volvon katon Nielsenillä")
Sillä saa kyllä mahtavan liukkaan pinnan, HVM:n vahauksen jälkeen Volvoa ei voinut pestä kun vesi ei pysynyt pinnassa yhtään.
Illalla töitten jälkeen kotiinlähtiessä riitti kun avasi oven ja löi sen kiinni: lumet tipahtivat koko auton päältä.

wiimax.fi
Tuossa vain pitäisi olla melko pölytön tila jossa pitäisi viikon autoa. Tahtoo ainakin itsellä tulla tallissa pölyä vaikka ovet kiinni, kun seisoo pidempään auto siellä. Sitä vain meinasin, että ei oikein raaski pölyn kanssa kiillotella vahaa maalipinnallta. Meinaan, että mahtaa tulla naarmuja.BENZO kirjoitti:No nyt selvis missä mättää, soittelin Auto-Kem joka tuo maahan ko, aineita. Vaikka pinta on kuiva ja harmaa jo 15 minuutin kuluttua levityksestä, se ei vielä ole kuiva, sen takia kuulemma takkuilee.
Kuivumisajat: Extra gloss protection vähintään 4 tuntia, niin tulee hyvä, ja mielellään vuorokausi, viikko olisi kuulemma paras, ja näin pitäis lähteä helposti pyyhkimällä, sekä keston olla pitkä.
Super resin polish: vähintään 1-2 tuntia, ja mielellään vaikka viikko.
Kuulostipa hassulta, kun purkin kyljessä puhutaan ihan toista, mutta glymin vahat poikkeavat kemiallisesti kuulemma niin paljon muista että aika on kaiken a, ja o, aineet alkaa vasta toimia ajan kanssa.
Vaha kestää noilla kuivumisilla kuuleman mukaan noin 5 kuukautta pinnassa hienosti, mutta jos kuivumisajat ovat kun mulla oli, niin ei ihmekään kun ei kestä kun kuukauden.
Tais tulla uutta uskoa noihin aineisiin, Auto-glym kun ei taida turhaan olla fiksareiden ja pesuloiden käytetyimpiä merkkejä, ja fiksarit sekoittelee tota "punaista" ja "kultaista" sekaisin, 80% "punaista" ja 20% "kultaista" näin saadaan kerralla noin 5kk kestävä pinta, puhdistaa ja antaa suojan yhdellä kertaa,
Mielenkiintoista oli kyllä kuulla, että noinkin pitkää aikaa kannattaisi pitää vahaa pinnassa. Itse olen kultaisella vahannut W123:sta ja täysin tyytyväinen olen ollut. Viidessä vuodessa maalauksesta ei ole kiilto himmennyt käytännössä pätkääkään.
V123 & W123
V123 langin osia saa tarjota!
V123 langin osia saa tarjota!