Tompan W208 CLK 430 -99
Tompan W208 CLK 430 -99
Tällainen oma ketju tuolle mun CLK430:lle, jota ehdin jo pikkuisen aloittaa eri viestissäkin. En vielä tiedä mihin alaosioon tää sopisi, toivottavasti ei sähköpuolta joudu kovasti ruotimaan
Jostain pitää kuitenkin aloittaa. Tälle päivälle ei ole muuta kerrottavaa kuin takaikkunen verhon käyttövipujen luistien voitelu teflonspraylla. Verhon rulla pitää vielä herkistellä niin alkaa toimia verhoa ruttaamatta. Ostin öljynsuotimenkin varalle. Viimeisestä öljynvaihdosta ei ole kauan, mutta eilen lisäsin noin 1/2 litraa öljyä koneeseen. Nyt öljyn pinta on muutaman millin ylärajan alapuolella.
Auton mukana tuli käyttäjän käsikirja, joka on nimensä mukaisesti ihan oikea kirja. Ainoa pikku haitta on se, että kirjan automallit on 2000 vuoden malleja.
Eroina pikkuisen erilainen mittaristo ja vilkut sivupeileissä sekä ratti, jossa radion ja cruisen näppäimet. Ajotietokonekin löytyy 2000-mallisista, mutta tästä vuoden vanhemmasta en sitä ole saanut esiin, liekö sellaista ollenkaan?
Kirjahan on saksankielinen ja ilman saksan kielen opintoja tavaaminen on hiukan hidasta. Ihme kyllä olen saanut lähes kaikesta tolkkua ilman sanakirjaakin. Tekninen sanasto on jo tuttua ja lopun pystyy päättelemään
Sisustan puhdistus olisi hyvä saada tehtyä, vaalean harmaa nahkaverhoilu on nyt lähinnä likaisen harmaa. Ratti on jo sen verran kulunut, ettei se ihan puhdistuksella tule hyväksi. Vaihtoehtoina olisi uusi/käytetty ratti tai vanhan ratin verhoilu uudella nahalla. Jälkimmäinen luultavasti arvokkaampaa, kun sitä ei itse osaa tehdä.
Käynnistys kylmällä koneella oli aamulla ihan normaali. Ihan puhtaasti kävi ilman yskimistä. Varmaan Red Line poisti veden, jos sitä oli ollut.
Yskiminen sen sijaan jatkuu minun osalta, sitkeä flunssa haittaa auton kanssa puuhailua, kun ei ole tallitilaa vapaana.
Meinasi unohtua tuo navigaatiosysteemin ihmettely. Siis varapyörän keskelle sijoitettu navigaattorilaite, punaisen muovikannen alla. Tuo ohjekirja ei kerro mitään sellaisesta. Olisiko sitten joku optioni? Pari Saksan kartta-cd:tä on laitteen sisällä. Radion näytöllä on jotakin valikoita, mutta sen paremmin en ole ehtinyt siihen perehtyä. No, eipä niillä Saksan kartoilla mitään täällä tekisikään. Onko muilla vastaavaa laitetta?

Taas jotakin pientä ihmettelyä Mesen kanssa. Paikallisen huoltiksen T-I hallissa pesin auton kunnolla ja huuhtelin liuotin pesuaineella konehuoneesta öljyn jäänteitä pois. Etustefa oli vuotanut, nyt korjattu, mutta korjaamo ei ollut siivonnut öljyn jäänteitä pois. Ilmeisesti lisätyö josta olisi pitänyt maksaa erikseen. Ennen itseään arvostava korjaamo olisi tehnyt ko. homman sanomattakin.
Tämä oli vielä lievää verrattuna siihen mitä paljastui pestyäni kurat pois kyljistä. Joku pihamaalari oli suihkinut "deodoranttia" oviin ja etusiipien kaariin. Todella törkeä myyntimaalaus tai mikä lie. Tein siis aloittelijamaisen virheen ostaessani auton kuraisena. Tosin aavistelin jotakin tämän tapaista.
Olin kuitenkin enemmän kiinnostunut Mersun tekniikan kunnosta kuin pelleistä, olihan jo tiedossa mitä ongelmia tuon aikakauden vesiväreillä maalatuissa ulkopinnoissa ilmenee.
Rengastuksesta on ainakin kahdenlaista tietoa. Joidenkin tietojen mukaan CLK 430:n etu-ja takarenkaat olisivat eri levyiset eli edessä 225/45 ja takana 245/40, kun taas auton ohjekirjassa 430:n koko olisi 225/45-17 edessä ja takana, mutta 55-mallissa olisi nuo 245/40-17 takarenkaat.
Luulen, että minulle riittää tuo 225/45-17 koko ZR-nopeusluokkaisina.
Nykyisille 16-tuumaisille vanteille en kesärenkaita ala hommaamaan.
Huomenna pääsen viemään Mesen nosturille ja näkee vähän millaiselta alusta näyttää. Toivottavasti sieltä ei paljastu mitään ikävää.

Mites sulla nuo ET-lukemat on noissa vanteissa? Vakiohan on ET37. Onko pyörällä tilaa liikkua jos ET-luku muuttuu? No ei se muutama millimetri taida ongelmia aiheuttaa näissä, vai miten on?
Ajattelin katsoa alustan kuntoa ja sitten suunnitella kesägummien hankintaa ja niitä vanteita samalla. Mersun omat 5- tai 7-puolaiset sopisi minun mielestä tuohon, vaikka vähän tuuninki tuo Mese onkin.
Huomenna päivän valjettua napsin kuvia Mesestä

Eikö 9" ET29 tule jo aika hyvin yli kaaresta? Tai siis mulla oli ainakin 8,5" ET35 etunen aivan tasan kaaren kanssa, ehkä jopa inan yli.kilander kirjoitti:Kesävanteissa et edessä 29 ja takana 22.
Tilaa on hyvin, mahtuu noilla spekseillä pyörimään ilman muutoksia.
S212 E350 CDi -10
R230 SL500 -03
W639 116 CDi -11
R230 SL500 -03
W639 116 CDi -11
Otin tuossa pihalla iPadilla kuvia Mesestä. Täytyy sanoa että niin kiva laite kuin iPadi onkin niin kamerana se on aika syvältä käsiteltävyyden suhteeen
Yritän lisätä linkit kuvasivulle. Vai olisko voinut suoraan tänne liittää omalta koneelta? Luin ohjeita, mutta jäi pikkuisen epäselväksi miten tulisi toimia.
http://teekoopics.aijaa.com/DZqQ7Q
http://teekoopics.aijaa.com/IWdltB
http://teekoopics.aijaa.com/xuerKQ
http://teekoopics.aijaa.com/l93ALq
http://teekoopics.aijaa.com/m8rzOY
http://teekoopics.aijaa.com/PXtLbZ
Toimisiko näin?

Niin tosiaan, pääsin nosturille katselemaan Mesen pohjaa. No ei huono, sanoisi eräskin julkkis. Varsinaista ruostetta ei näkynyt missään, vain irtoavaa pohjamassaa paikoin. Tietysti irtoavan massan alla saattaa olla ylläri, mutta pikatarkistuksen tuloksena ei mitään kiireellistä. Siisti alusta.
Etupäässä sitten moottorin alla oli pohjalevy vähän saanut kipeää, mutta ei jälkiä öljypohjassa. Öljypohja taas oli erittäin öljyinen. Vanhaa öljyä vaiko edelleen vuotoa jossakin? Pohjalevyä poistamatta sitä ei voinut todeta varmasti. Kunnon liuotinpesu moottorin alle ja uusi katselmus niin selviää tuo mysteeri.
Miten moottorin suojamuovin saa pois? Siis sen moottorin päällä olevan muovin. Etupäästä se irtoaa, mutta taaempaa ei uskalla nykiä ettei muovi halkea. Kiinnitysruuveja ei näy missään....
Se vaihteiston sähköliittimen tiivisteen kunto askarruttaa, onko se vaikea tarkistaa? Varaosakuvasta en oikein saanut paikallistettua sitä ohjainboksia.
Takajarrulevyjen sisäpuoli näytti likaiselta eli sisäpuolen jarrupala ei ota kunnolla levyyn kiinni. Jarrusatulan mäntien ja liukutappien herkistelyllä ja voitelulla tulee varmaan kuntoon.

Vanteen keskilinjasta vanteen kiinnityspintaan, eli mitä pienempi ET, sitä ulommas vanne tulee.Tomppa430 kirjoitti:Ihan perusjuttu, mutta olikos se niin että ET-luku ilmoittaa mitan vanteen keskilinjasta....mihin päin?
Vaihteiston läpiviennin (liittimen) saat tarkistettua ihan vaan nyppäisemällä sen irti ja liittimen pitäisi olla kuiva. Liittimen kupeessa oli tuossa eemelissä ainakin sellainen valkoinen vipstaakkeli, mikä käännettiin alas ja liitin lähti tämän jälkeen nyppäisemällä irti. Mitää tiivistettä ei pelkästään kannata vaihdella, jos ilmenee tarvetta kun koko liitin maksaa ~7€ KL-varaosissa.
Mulla oli koriltaan täysin ruosteeton italiantuonti, mutta noiden helmalistojen ja takapuskurin alta löytyi otolliset p*skankeräyspaikat mistä hiekka sitten oli hiertänyt maalipinnan rikki ja näky olisi muutaman vuoden päästä ollut varmaan aika masentava, jos asialle ei olisi tehnyt mitään. Joten tsekkaa myös nuo jos haluat pelata varman päälle ruosteiden kanssa.
Onhan se kasi aina kivan näköinen
S212 E350 CDi -10
R230 SL500 -03
W639 116 CDi -11
R230 SL500 -03
W639 116 CDi -11
Pyhäpäivän ratoksi ja kaverille Meseä esitellessäni otin moottorin suojakannen pois. Siinä sitten ihasteltiin V8-moottoria.
http://teekoopics.aijaa.com/NkqV8G
Molemmilta puolilta
http://teekoopics.aijaa.com/jsTIVv
http://teekoopics.aijaa.com/eHCj8H
Tarra suojakannessa herätti uteliaisuuden vilkaista ilmanputsaria. Auton ns. huoltohistoriasta muistelin merkinnän vaihdetuista suodattimista. Epäilys siitä, että mitään vaihtoa ei ollut tehty alkoi olla vahva. Kannen alapuolelta sitten ruuvit irti ja suodatinkotelon kantta irti yrittäessäni tuntui kuin kansi olisi liimattu kiinni. Sitkeä väsytystaktiikka toi tuloksen ja alta paljastui jotenkin odotetusti hiukan huonossa kunnossa oleva jonkinlainen pestävä suodatin.
http://teekoopics.aijaa.com/YYyo3A
Tiivistepinnat osittain revenneet ja likaiset suodatinelementit ei herättänyt luottamusta edellisen huoltajan puuhiin. Näitä ei kyllä ole huollettu ainakaan viimeisen vuoden aikana. Iski pieni huoli, voiko Mesellä ajaa tällaisten suodattimien kanssa. Uutta osaa ei saisi kuin joskus ensi viikolla. Vaihtoehdoksi jäi korjata rikkinäiset suodattimen reunatiivisteet, saisivat kelvata toistaiseksi. Rikkinäisten suodattimien peseminen ei ehkä olisi enää toimiva ratkaisu eikä minulla ollut sopivaa öljyäkään kotona.
Plastic Paddingin Gasket-silikonimassalla korjauksesta tuli tämännäköinen.
http://teekoopics.aijaa.com/icwj2p
Luin rekisteriotetta tarkemmin perjantaina kun kävin rekisteröimässä Mesen omiin nimiin. Olinkin ihmetellyt kun Googlella rekisterinumeroa hakusanana käyttämällä tulee vain yksi sivu: vironkielinen sivu, joka on ilmeisesti Viron autorekisterikeskus tai vastaava, liittynee auton vientiin Virosta Suomeen.
Jostain syystä sivu tuntee auton nykyisen suomalaisen rekisteritunnuksenkin.
Virossa oloajan historia on täysin hämärän peitossa, auto on ollut ehkä jollakin paikallisella mafiapäälliköllä
Saksasta auto lienee viety joskus 2000-luvulla. Merkkihuoltohistoria huoltokirjassa on 135tkm saakka saksalaisilla leimoilla, joten se lienee todellista. Sen jälkeen auto on saanut ilmeisesti kenkää ja huolimatonta huoltoa
Kunhan projekti jatkuu niin paljastuu ehkä lisää rumia yksityiskohtia.
Yksillä renkailla (Suomessa alle ruuvatut 16" vanteet ja Hakkapeliitta2 talvirenkaat) minulle tullut Mese lienee kadottanut alkuperäisen 17" vannesarjansa jonkin pihajobbarin toimesta ja alle on heitetty nykyinen setti.
Rekisteröinnissäkin on tössitty: vakiorengastukseksi on merkitty 205/55-16 renkaat. Auton ohjekirjassa tätä kokoa suositellaan talvikäyttöön. Auto on siis rekisteröity vain talvikäyttöä ajatellen? Kannattaisi hiukan katsoa mitä siellä konttorilla runoillaan siihen rekisteröintikatsastuspaperiin. Tosin vaihtoehtoinen rengaskoko on merkitty myös ja siinä on tehtaan alkuperäisrengastuskin tullut mainituksi. Sinänsä tuollainen velttoilu auton tietojen suhteen ei ole poikkeuksellista rekisteröinnin yhteydessä. Siitä voisin kertoa pitkän tarinan kun väännettiin siitä, onko alkuperäisessä rekisteriotteessa yksi tietty merkki O-kirjain vai numero 0. Kyseessä italialainen orkkis rekkariote tai paremminkin sen kopio, mutta silti tuo merkkivääntö oli silkkaa komediaa.
No niin, tulikin avauduttua maamme rekisteröintikoukeroista samalla.
Paikkailin siis nuo suodattimet silikonimassalla, joka kestää öljyä ja bensaa.
Antaa niiden nyt rauhassa kuivahtaa enne paikoilleen asennusta. Onneksi alkaa loma huomenna, ei tarvitse välttämättä ajaa, vaikka Mesellä lähtee kioskille vaikka purkan ostoon mielellään

Iltapuhteiksi googlailin CLK:n virolaisella rekkarinumerolla ja tuloksena kaksi myynti-ilmoitusta virolaisilla myyntisivuilla. Ilmeisesti yksityinen myyjä ollut Tallinnassa. Kuvista oli hyvä tehdä havaintoja auton sen aikaisen kunnon ja tämän päivän välillä. Vanteet on olleet ainakin 17" ja merkiltään Kosei. Toiset vanteet 16" MB ja kitkoilla. Molemmat rengassarjat ja ainakin toiset vanteet siis holhaantuneet johonkin. Varusteista osa on myös karsittu pois mm. puhelin ja hands free. Gps:n antennikin oli silloin vielä ehjä. Lommoista ja maalivioista vaikea sanoa, kuvat saattaa olla otettu niin että pintaviat peittyy.
Mukava kuitenkin nähdä Mese kahden vuoden takaisessa asussa.

Aurinkoinen päivä, mutta jäätävä pohjatuuli tuntui siltä kuin istuisi jääkaapissa. Paljon en saanut tänään aikaan. Katupöly on tarttunut Mesenkin pelteihin ja varsinkin teipattuun kattoon. Menin pyyhkimään sitä märällä paperipyyhkeellä, tulos oli karsea. Sitten keksin ottaa käyttöön kojelaudan pyyhkimiseen tarkoitetut märkäliinat, jotka jättää mattapinnan. Ne sopikin loistavasti katon teippipinnalle, lienee jotakin eksoottista, mutta herkästi staattista sähköä kehittävää materiaalia tuo teippikalvo.
Varapyörän kaivoin pois montustaan. Kummallinen vanne, täysikokoinen, mutta puoliin valettu tekstit, jotka kertovat tilapäiskäytöstä. Onkohan tämä ollut alkuperäinen varuste? Vanne Made in Italy ja sen päällä Pirelli P6000, jolla selvästi ajettu enemmän kuin tilapäiskäyttö antaisi olettaa.
http://teekoopics.aijaa.com/zjS2e1
Tuli testattua Mesen iskarit ja jousitus oikein tositilanteessa. Ajoin taajamassa, jossa 40km/h rajoitus. En huomannut ajotiellä ollutta hidastetöyssyä ajoissa vaan ajoin sen yli hiljentämättä. Tuntui että Mese lähtee lentoon, mutta se laskeutuikin jysähtäen hidastepompun päälle. Alustasta kuului aika kova ääni, mutta ei sellainen että jotakin olisi hajonnut.
Töyssy osui todennäköisesti pohjaan ennen takarenkaita. Mitään ei alkanut valua tai vuotaa, joten ei ainakaan mitään vakavaa tapahtunut. Saattoi siihen kumpuun jäädä alustamassaa jonkin verran
Stereoista sen verran, että oikea kanava häviää kun kääntyy vasemmalle...mutta tulee takaisin kun täräyttää nyrkillä kyynärtukea
Pitää tutkia johtojen kunto keskikonsolin alla. Soittimen johtojen räpläys ei tuntunut vaikuttavan asiaan.
En vielä tilannut uusia ilmansuotimia. Katselin tarjontaa mm. tuon MB specialistin sivuilla. Kannattaako esim. Saksasta tilaminen ilmanputsarin kohdalla? Mielellään käyttäisi alkuperäislaatuisia osia.

Lueskelin tätä foorumia ja sattui silmiin jakoketjutopikki.
Siitä tuli heti mieleen se ääni, joka tyhjäkäynnilla askarruttaa, sellainen rapina, kuin ketju osuisi johonkin. Kyllä näillä kilsoilla (288tkm) jakoketju voi olla venynyt ja kiristimen toiminnassakin jotakin vialla. Se vaan tuli mieleen, että antaako vaan rapista vai pitäisikö asialle tehdä jotakin?
Ääntä ei erota enää tyhjäkäyntikierrosten yläpuolella, mutta silti se häiritsee.
Äänistä puheenollen....takapäästä, ehkä takapyörän kohdalta on alkanut kuulun naputtava ääni. Juu ei, anoppi se ei ole
Äänen nopeus muuttuu nopeuden muuttuessa ja häviää jossain 40km/h jälkeen. Joku osa osuu johonkin, mutta en ole pyörän ympäriltä löytänyt mitään irti olevaa osaa tai muuta äänen aiheuttajaa. Itseä se ei häiritse jos vääntää poppikoneesta lisää volyymiä, mutta ulkona se saattaa herättää hilpeyttä. Tulee hiukan mieleen pikkupoikana fillariin asennetut räpättimet, mutta ääni ilmenee yhden kerran pyörän pyörähdyksen aikana.
Pihalla ei pysty tekemään mitää, työkalut jäätyy käsiin kiinni, äsken satoi lunta. Noh...kevväämmällä sitten.

Aamulla Motonetiin hakemaan ikkunanpuhdistusliinoja, joilla lähti peilaava kalvo pois tuulilasin sisäpuolelta. Samalla tarttui mukaan punaista jäähdytysnestettä, jota lisäsin jäähdyttimen paisuntasäiliöön, vaikka ei ole ihan selvää mistä pinta mitataan. Saksankielinen ohjekirja kertoo jostakin kohtaa säiliön yläreunasta mitattavasta 1,5cm pinnan tasosta lämpimänä, jos oikein ymmärsin. No, jätin reilusti paisuntavaraa säiliöön, ettei ala turskia nesteitä ulos kesken ajon.
Motonet ei pidä ilmanputsareita tähän automalliin varastossa, joten menin Mersudiilerille varaosatiskille. Hinta Veholla jotain 43€/kpl. Tingin hinnan tasan 80€/2kpl, tulee huomisaamuksi myymälään, koska oli keskusvarastolla hyllyssä. Ei tule postikuluja kun tilaa liikkeeseen, säästöä sekin. Ja orkkislaatua, kuka sitten valmistaja onkin.

Tänään olikin ensimmäinen matka-ajopäivä Mesellä. Matka suuntautui itärajan yli ja samalla tuli mukana tankillinen huokeaa E95:ttä.
Menomatkalla merkkiliikkeestä ilmanputsarit mukaan. Viikonloppuna sitten asentelee paikoilleen. Muutakin puuhaa jo buukattu Mesen kanssa puuhasteluun. Se outo naputus yltyi tuolla naapurin puolella aivan sietämättömäksi pärinäksi. Oli pakko tutkia asiaa lähemmin. Säkkijärven Nesteen pihalla kurkin auton alle, mutta vikaa ei löytynyt. Keksin kokeilla seisontajarrua samalla kun auto liikkuu. Selvästi ääni vaimeni. Sylttytehdas oli löytynyt. Oli todella noloa ajaa Mersulla joka rätisee ja pärisee kuin padallinen ilotulitteita. Suomen puolella Virojoella kävin korjaamolla kysymässä viisaammilta mitä olisi odotettavissa, jos ajan kotiin vika päällä. Ei ehkä mitään, hyvällä tuurilla Seisontajarrun kengät siellä vaan pitää omaa kivaa. Lähdettyäni ajamaan ääni hävisikin muutaman kilometrin jälkeen. Pikkunen kahina vain jäi muistuttamaan asiasta. Kotiin asti ääni pysyi poissa.
Kotipihassa täytin tankin jälleen ja laskelma osoitti keskikulutusta 9,01 litraa/ 100 km. Ei paha, kun vaimon Toyota Avensis Verso 2,0 automaatilla vie samalla reissulla noin 8 litraa
Ajoreitillä oli taajamaa 10%, maantieajoa 80-100-120 nopeuksilla, muutama reipas kiihdytys ja ohitus sekä hidasta routaista hiekkatieosuutta noin 16 km.
Matkan pituus 112 km. Bensan hinta 0,72€/litra ja tämä siis maksaessani Euroilla suoraan huoltiksen kassalla. Huoltamo ottaa pienen voiton suoraan Euroilla maksaessa. En viitsi alkaa vaihtaa valuuttaa erikseen. Pilkunviilaaminen on turhaa.
Yksi asia jäi ihmetyttämään ilmanputsareita ostaessani.
Varaosamyyjä Meseliikkeessä kysyi onko autoni jenkkimalli? Huoltokirjan merkintöjen mukaan ainakin uudesta Saksassa huollatettu. Mistä sellainen epäily olisi peräisin että jenkkimalli? Ihan euromallilta tuo minusta näyttää, vai onko noissa enää eroa jenkki-ja euromallien välillä?
Voikohan valmistenumeron perusteella tietää tuon jenkkien vientiversion vai mikä se sitten onkaan? Valmistenumeron perusteella ainakin Bremenin tehtaalla tehty, mutta eihän CLK:ta kai jenkeissä tehtykään?

Tänä aamuna outo käynnistyshäiriö: kolmannella kerralla vasta moottori heräsi pitkien starttausten jälkeen. Ehdin epäillä bensaa syyksi, mutta autolla ajettiin toista sataa kilometriä ja startattiin useita kertoja ennen aamua ilman häiriöitä. Lisäsin bensan sekaan Red Line vedenpoistajaa, mutta sen pitäisi poistaa käyntihäiriöitä, ei aiheuttaa niitä.
Käynnistys oli vaikeaa muutam kerran päivän aikana kun auto oli ollut moottori sammutettuna jonkin aikaa. Sitten kun oli käyntiin saatu niin ei mitään erikoista käynnissä.
Vaihdoin uudet ilmansuodattimen filtterit ja nakkasin tuuninkisuodattimet roskiin. Ainakin imuilma on nyt taatusti puhdasta.
Kun ilmansuodattimen kotelo oli poissa paikaltaan, tutkin ilmamäärämittarin samalla, siinä ei silminnähden ollut ainakaan hirveästi likaa, mutta suihkutin imusarjan puhdistusainetta siihen, ei mitään haittaa ainakaan tuntunut olevan. Käyttelin hetken konetta ilman suodatinta, mutta eipä tuo muuksi muuttunut siitäkään. Kansi paikoilleen ja koekäyttöä taas. Tyhjäkäynti tuntui tasaisemmalta. Silti yhä vaivasi toinen myös aamulla esiintynyt oire.
Kierrokset nuosevat puhtaasti noin 4000 rpm asti, sen jälkeen kone alkaa vatkata eikä ota kierroksia lisää. Mitä nopeammin kierrokset nostaa, sitä herkemmin alkaa yhkiminen, kuin yrittäisi kierrättää rajoitinta vasten.
Ajossa eilen ei ollut mitään ongelmia, en muista ylitinkö 4000 rpm ajaessa, mutta ainakin kerran taisi käydä 5000 rpm kohdalla, ainakin vauhti oli yli 140.
Rikos tapahtui Venäjän puolella rajaa
Mikähän tuon kierrosten nousun rajoittaa? Putkessakaan ei pauku eli selvästi rajoittaa polttoaineen saantia. Olisiko pa-suodatin menossa tukkoon? Voisiko polttoaineen saannissa olla puutetta noin nopeasti? Vaikea käynnistyvyys ilmenee koneen oltua käymättä noin varttitunnin, mutta lyhyempi seisominen ei vaikuta käynnistykseen. Todella outo juttu.
Katselin auton nykyistä vanne/rengassettiä ja miten se tulee lokasuojan kaaren tasolle edessä, mutta takana jää selvästi piiloon kaaren alle.
Olisiko niin, että 245/40-17 takarenkailla rengas tulee ainakin sentin lähemmäs lokasuojan reunaa? Ainakin ulkonäön kannalta olisi parempi jos molemmat sekä etu-että takarenkaat olisivat samalla kohdalla korin korin reunaan nähden ja voisihan ajo-ominaisuudetkin olla paremmat, ehkä.
Nyt talvirenkailla on mahdoton sanoa ajo-ominaisuuksista mitään kovin erinomaista. Talvipinta elää sen verran että uraisella tiellä auto tuntuu vetelältä. No talvirengastuskin on kyllä aivan ala-arvoinen tällaiseen autoon.
ESP on pakko pitää päällä tai kohta ei ole takarenkaissa pintaa, nastat on lähteneet jo aikoja sitten.
Kesärengas/vannesarjan metsästys ei ole tuottanut tulosta. Taidan päätyä 225/45-17 eturenkaisiin ja 245/40-17 takarenkaisiin. Vanteetkin on sitten kai oltava takana 8,5 leveät, vai kuinka? Edessä vannekoko 7,5 tuumaa?
Mitään huippurenkaita en varmaan osta, kunhan ovat kohtalaiset ajaa ja hiljaiset. Suuria nopeuksia tuskin tulee ajettua, ainakaan tiellä.

Eikös 255/40 olisi takana lähempänä samaa halkaisijaa etutassujen kanssa.Ja ainakin 8,5 levee taakse,mielummin 9,5 tai kymppi...
Muusta en tiiä mutta Säkkijärven kohalla ei kannata huimailla,sain joskus 95-vuoden paikkeilla kovat sakot siinä.Oli yllättäen just sama summa mitä oli länsivaluuttaa lompakossa .
Nykyään pitävät hyvällä säällä tutkaa siinä bussipysäkin takana vähän Nesteeltä Suomen suuntaan.
Aika usein tullut siinäkin Nesteellä omaa CLKta tankattua .

Luu on kovvoo ja koppi vuotaa
-----Näin on,jos siltä näyttää-----
-----Näin on,jos siltä näyttää-----
-
- Viestit: 320
- Liittynyt: 29.12.2011 10:24
- Paikkakunta: Vesilahti
Bensa Mersut on kaikki ainakin nämä "vanhemmat" tehty niin että paikallaan kaasutettaessa kierrokset on rajoitettu siihen 4000 kierrokseen. Olisipa dieselit samoin, niin ei tarvis katsastuksessa kiusata.
Menneet:
w202 180B vm: -95
W202 200B vm: -97
S210 320CDI Avantgarde vm: -00
W210 220D Classic vm: -98
W203 200 B Classic vm: -02
S211 270 CDI Avantgarde vm: -03
Nykyiset:
S212 220 CDI vm: -13
S203 180 Kompressor Elegance vm: -07
w202 180B vm: -95
W202 200B vm: -97
S210 320CDI Avantgarde vm: -00
W210 220D Classic vm: -98
W203 200 B Classic vm: -02
S211 270 CDI Avantgarde vm: -03
Nykyiset:
S212 220 CDI vm: -13
S203 180 Kompressor Elegance vm: -07
No tuo tieto on hyvä, jos pitää paikkansa minun autoni kanssa.jyriniemela kirjoitti:Bensa Mersut on kaikki ainakin nämä "vanhemmat" tehty niin että paikallaan kaasutettaessa kierrokset on rajoitettu siihen 4000 kierrokseen. Olisipa dieselit samoin, niin ei tarvis katsastuksessa kiusata.
Se ei tosin selitä käynnistysongelmaa. Muistelen edellisen omistajan puhuneen samasta ongelmasta. Ilmeisesti tulee ja menee....olis vaan kiva tietää mikä sen aiheuttaa. Pa-suodin menee vaihtoon seuraavaksi.
Joo, se bussipysäkki on tuttu tutkauspaikka, tosin en ole vuosiin nähnyt siinä tutkaa. Aika harvakseen tullut siellä päim käytyä eli ei ole vaan natsannut mutta kerran olen siinä sillanjuuressa alkometriin puhaltanut nollankilander kirjoitti:Eikös 255/40 olisi takana lähempänä samaa halkaisijaa etutassujen kanssa.Ja ainakin 8,5 levee taakse,mielummin 9,5 tai kymppi...
Muusta en tiiä mutta Säkkijärven kohalla ei kannata huimailla,sain joskus 95-vuoden paikkeilla kovat sakot siinä.Oli yllättäen just sama summa mitä oli länsivaluuttaa lompakossa .
Nykyään pitävät hyvällä säällä tutkaa siinä bussipysäkin takana vähän Nesteeltä Suomen suuntaan.
Aika usein tullut siinäkin Nesteellä omaa CLKta tankattua .
Tänään näin Kuusankoskella samanlaisen CLK 430:n kuin itselläni. Tai se oli paljon siistimmän näköinen, täysin alkuperäinen ulospäin. Mulla on tällainen kevyt tuunausversio
Joskus näinkin: Pietarin tiellä hyvällä suoralla mulla vauhtia noin 130, virallinen rajoitus 90. Millarit tutkasi Lattusesta vastaan tullessaan ja pysäyttivät. Kättelyn ja ajokortin esittelyn jälkeen miliisi ilmoitti kohteliaasti minun ajaneen ylinopeutta ja se maksaa sata ruplaa. Siihen aikaan se oli noin sata mummoa. Miliisi kirjoitti pieneen mustaan vihkoon jotakin ja kättelimme miliisin toivottaessa hyvää matkaa. Odotin koko ajan että olen piilokamerassa, mutta matka jatkui normaalisti. Että näin silloin ennen.
Kyyllä tuo sisällä pysyi.9" vanne et 29 ja 225/45 edessä,takana 10" et 22 ja 255/40 kumi.Ei raavi kiinni edessonikki kirjoitti:Eikö 9" ET29 tule jo aika hyvin yli kaaresta? Tai siis mulla oli ainakin 8,5" ET35 etunen aivan tasan kaaren kanssa, ehkä jopa inan yli.kilander kirjoitti:Kesävanteissa et edessä 29 ja takana 22.
Tilaa on hyvin, mahtuu noilla spekseillä pyörimään ilman muutoksia.
Luu on kovvoo ja koppi vuotaa
-----Näin on,jos siltä näyttää-----
-----Näin on,jos siltä näyttää-----
Minkälainen sinun Mese on ajaa noilla vanteilla/renkailla? Onko tieurista isoa haittaa? Onko tuo leveämpi vanne vaan ulkonäön vuoksi vai onko siitä oikeasti hyötyä? Kun sama 225/45 rengas menee 7,5" vanteellekin.
itse en tirdä näistä rengasasioista oikein mitään kun vakiorenkailla olen ajanut koko ikäni