Ihan sillä ajatuksella, että joku saman ongelman kanssa joskus eksyy tänne ajattelin raportoida, miten lämppärin kanssa lopulta kävi:
Kovan vääntämisen jälkeen, korjaamo suostui asentamaan lämmittimen oikein päin käyttäen tuota asennussarjaa. Kuten dealer edellä jo tiesi sanoa, ero lämmittimen toiminnassa on HUOMATTAVA. Moottorin lohko on selvästi lämmin jo tunnin kohdalla (ulkolämpötila 5 astetta). Toisin päin asennettuna ei tunnin kohdalla ollut mitään tietoa moottorin lämpeämisestä. Nyt myöskään vesi ei kiehu letkun sisällä. Kova kihinä kuuluu, mutta ei aikasempaan tapaan vedenkeitin-tyylistä porinaa.
Eli, jos OM642 moottoriin on asennettu lämmitin, kuten aik. lähettämissäni kuvissa, niin kannattaa korjata k.o. asennus tai vaatia korjaamoa vaihtamaan lämmitin oikein päin.
P.s. Meni korjaamolla tähän episodiin 4 tuntia. Ensin tunti valohoitoa ja alkuperäisen asennuksen tehnyt sälli tuli ilmoittamaan, että asennus on Defan ohjeiden mukainen. Piti vielä kahden muunkin mekaanikon kanssa vääntää asiasta ja lopulta käydä hallin puolella selittämässä, miten asennus kuuluisi tehdä. Alkuperäisellä asentajalla ei ollut tietoakaan koko asennussarjasta, vaikka oli väittämänsä mukaan käyttänyt tuota asennussarjan mukana tulevaa asennusohjetta. Lopultakaan en saanut mitään hyvistystä tästäkään sekoilusta. Ihan uskomatonta paskaa. Saa olla viimeinen kerta, kun vien "korjaamolle" autoa. Onneksi aika monet remontit onnistuu tehdä ihan parkkiksellakin.