Yet another halpa lankku - S124 230TE

richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Vihdoin ja viimein sain vaihdettua uuden lohkolämmittimen vastuksen. Kylmäkäynnistyvyys on siis todettu hyväksi tämän talven aikana :lol: Samalla tuli putsattua närhenmunat vaikka eipä niissä mitään oireita ole ollutkaan.

Öljynpaineet ovat hieman laskeneet lisää tyhjäkäynnillä ja huohottimeen oli ilmestynyt hieman vaaleata töhnää sitten viime ruiskun ihmettelyn, joten eiköhän tässä kansipaffin vaihtoon päästä jossain vaiheessa, kun aikaa riittää. Ei jaksa liikaa stressailla, kunhan liikkeessä pysyy. Kilsoja ei kuitenkaa tällä hetkellä mahdottomia tule.

Toinen outo juttu on veden kertyminen takaluukun lukon kuoppaan ja ensimmäisen luukun pohjalle. Vuotokohtaa en ole keksinyt luukusta eikä vettä tuossa määrin voi sinne tiivistyäkään. Kuivaus kävi näppärästi vanhalla sisätilan lämppärillä.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

8. päivä tuli haettua vikalista (Plus Katsastus Hatanpää, 47€), jonka mukaiset osaset mötönetistä tarttuivat viime viikolla mukaan. Perinteisesti viimeiseen pariin kuukauteen ei ole kerinnyt edes tutkimaan autoa sen tarkemmin, joten antaa katsurin etsiä vikoja, joita perstuntumalta tuntui olevan muutamia...

Hylkylista:
-oikea etujarruletku, vaihdettu + ilmattu
-vasen raidetanko, ulompi pää väljä, vaihdettu koko tanko - kulmat säätämättä

Korjauskehoitukset:
-oikea koiranluu, yläpää väljä, odottaa vaihtoa
-pissapoika sattui olemaan pakkasaamuna jäässä, olisikohan tukos "vastuksessa", kun ei tänäänkään 140km lenkillä sulanut :shock:
-pieni reikä oikeassa helmassa

Jarrut ja iskarit OK, päästöt tyhjäkäynnillä rajoilla, mutta ilman polkemista läpi kuitenkin. Toivottavasti etupään vetely ja takapään pienoinen kolahtelu loppuvat näillä korjauksilla. Vaihteistoöljyt tarttuivat myöskin mukaan; varsinkin pienemmät vaihteet eivät mene silmään "liukkaasti" aina. 10tkm/8kk on nyt rullailtu eli jälkiviisas olisi voinut ottaa diisselin...
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Kuva

Edelliseen tarinaan lisää elikkäs vaihdettu raidetanko säädetty sellaseen mittaan, että tuntuu kulkevan suht mukavasti. Vaihteistoöljyt vaihdoin kanssa ja pientä vajetta sormella koitettuna oli havaittavissa. Uutta Mobilin ATF220:stä meni tasan 1,5 litraa. Siirtotangot rasvailin kanssa ja parannusta havaittavissa. Koiranluu vaihtui kanssa näpsäkästi, kun jaksoi vanhasta kokemuksesta askarrella auton oikeasti suoraan. Pissapojan putsailin, niin lämmittimen kierukan kuin säiliönkin. Eipä vaan tuntunut olevan vaikutusta lämmitykseen. Hieman tutkittuani tulin johtopäätökseen, että eipä siellä taida ilman kiertovesipumppua (http://www.mese.fi/mekka/index.php?titl ... ien_vaihto && http://img.photobucket.com/albums/v514/ ... paikka.jpg) nesteet paljoa kiertää kun kabiiniin ei ainakaan tyhjäkäynnillä tule lämmintä merkittävästi. Ainakaan ilma ei poistunut vaikka paineilma läpi kulkikin... Mitenkäs muilla homma toimii? Vai onko jossain päin ilmakupla haittaamassa nestekiertoa? Nooh nyt hieman tiukemmat nesteet taas sisässä niin ei heti jäädy. Helman reikää en vielä korjaillut, kun katsurikin sanoi, että ei ole niin väliä. Katsoo jos pääsiäisenä jaksaisi vai innostuuko tässä käymää kontorilla ensin...

Remontin kulut:
Raidetanko 29,90
Jarruletku 6,90
Koiranluu 10,90
V-öljy 2x6,90
Pesuneste 6,90
Etuseteli -5,00
Yhteensä 63,40
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Taas on hetki vierähtänyt, eikä kummempia ole ollut. Leimakin irtosi toisella yrittämällä helposti. Pari reikää tuli paikattua mallia massaa ja sopiva pellinpala. Pysyypähän vesi ulkona, ennen kuin hitsiä jaksaa antaa. Vanhat kesärenkaat eksyivät alle pari viikkoa sitten. Nyt kelien lämmittyä jäähdyttimen tuuletin on alkanut elää omaa elämäänsä eli kytkeytyy pyörimään, jos lämmöt vähänkin nousevat yli 80 asteen. Tässä motissahan on sähköinen ohjaus tuulettimen lukitukselle, jonka jälkeen tuuletin pyörii moottorin mukaan eli keskimäärin joka risteyksen jälkeen lähtee lentokone liikenteeseen :lol:

http://www.autolib.diakom.ru/CAR/Merced ... S/4037.pdf

Siispä kaavio käteen ja ihmettelemään. Vastaavat kytkennät löytyivät ja nyppäsin tuulettimen ohjauksen irti, kun ilmansuodattimen kotelon alta sopiva liitinpari löytyi :) Täytyypi hommata uusi anturi, pian kesähelteillä sattuu vahinkoja ilman automaattista jäähdytystä.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Motonetistä napattu uusi tuulettimen katkaisija ja asennettu paikoilleen. Lämpöjen ja paineen nousun ansiosta alavesiletku ei pysynyt kasassa, tarkemmin sanottuna alavesiletkun keskikohta on korvattu putkenpätkällä, jonka yläpään klemmari ei pitänyt. Sellainen jäähdytysnesteiden vaihto tällä kertaa :D Aikaisemminhan juuri kyseistä liitosta tuli korjailtua, kun kumi oli klemmarin alta murtunut ja vuoti. Näköjään jäänyt löysälle...
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Jäsen EdVonV:llä oli lankku Tampesterin toisella laidalla purussa ja osasia tuli purettua mukaan enemmänkin, kun sopuhintaan sai. Kevätlukukausi loppui viimeviikolla, joten tänään oli aikaa askarrella auton kanssa.

Kattoluukku pääsi korjauksen kohteeksi kesähelteiden puskiessa päälle. Operaationa oli siis asentaa kummallekin laidalle ehjät nostimet. Eipä ollut iso homma, kun syksyllä tuli otettua suurin osa irtohilppeistä ulos. Verhoilun kanssa sai muutaman hetken ajatella, että osasi luukkua ajella ees taas.

Moottorin lämpömittari kuoli viime viikolla ja viime viikolla parin päivän ajan tiukemmin oikealle käännyttäessä vilkkurele hakkasi vähintäänkin tuplanopeutta. Sähkövikoja pukkaa, kun ei aja tarpeeksi...
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Jatketaan monologia, kuvia keväältä...

Kuva
Kuva
Ruostettakin löytyy, kun tarpeeksi etsii...

Kuva
Vaihelooran pohjaproppu, magneetti työssään keräämässä hituja.

Kuva
Uusi raidetanko paikoillaan, hieman oli sisempi pää tiukassa. Vanha oli hieman mutkalla ja ulompi pää väljä, ei ihme ettei kulkenut suoraan...


Kuva
Pakoputken kannatin vaihdelaation kohdalla, rämisee välillä kiitettävästi. Sen verran ruosteessa, että rälläkkähommia ja uutta rautaa tilalle.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Viikonloppuna tuli taas tutkittua hieman sähkökaavioita, lähinnä moottorin lämpö- ja öljynpainemittareiden suhteen. Lopputulemana uuden jäähdyttäjän tuulettimen anturin kolmannessa pinnissä ei ole sopivaa lämpövastusta kojetaulun lämpöviisarille, mutta vanhassa anturissa kyseinen vastus oli. Nooh mitäpäs sitä hifistelemään, vaan vanha anturi kiinni uuden anturin viereen, kun sopiva jenka sattui kannesta löytymään. Nyt toimii lämpömittari ja tuuletin lähteen puhaltamaan 100 asteen kohdilla.

Öljynpaineanturia tuli myös mittailtua ja moottorin ollessa sammuksissa tulos oli 100 ohmia, joka vastaa taulukon mukaan noin 1,5 kilon painetta, jota kojetaulun viisarikin näyttää. Moottorin käydessä anturin vastusarvot pomppivat vähän miten sattuu ja kojetaulu näyttää myöskin mitä sattuu. Anturi siis hajalla kuten mittarin käyttäytymisestä arvelin. Todelliset öljynpaineet ovat edelleenkin mysteeri ja motonetin listalla uusi anturi kustaantaa 50 rahaa eli ei ihan ensimmäisenä hankintalistalla...
204.201
EX 124.083
Avatar
Hannu.H
Viestit: 795
Liittynyt: 03.7.2007 16:19
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Hannu.H »

Ja tuo motonetin anturi toimii vielä huonommin kuin sökö alkuperäinen :D Tuli kokeiltua, ja lukemat oli vielä hullumpia.

Purkuvehkeestä ehjä orggis-anturi, rupesi toimimaan :idea:
MB S124 300 -92 Farkkupakutiisselilintta
BMW E39 525D Touring -01 Farkkukäyttis
Ford County 754, Ford 3000
® Mesen linttaklubi
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Takaparkkeihin oikean kokoiset lamput (5W->10W) ja kojetaulussa ei pala varoitusvaloja. Eihän tähänkään mennyt kuin 10 kuukautta, mutta samalla lankku sai myös omistushistorian ensimmäisen pesun ulkoa ja sisältä.

Kuva
Kojetaulu osoittaa voitonmerkkejä pl. öljynpaine.

Kuva
Bonuskuva ennen pesua iltahämärissä...

Kuva
... ja jälkeen.
204.201
EX 124.083
Avatar
Hannu.H
Viestit: 795
Liittynyt: 03.7.2007 16:19
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Hannu.H »

Hyvältä näyttää :idea:

Mukava seurailla tämän kuulumisia, varsinkin kun meni noin hyvään kotiin :beerhug:
MB S124 300 -92 Farkkupakutiisselilintta
BMW E39 525D Touring -01 Farkkukäyttis
Ford County 754, Ford 3000
® Mesen linttaklubi
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

18. päivä tuli vaihdettua koneeseen öljyt+suodatin mittarilukeman ollessa 410 995. ~10tkm rullailtu noilla öljyillä öljynkulutuksen ollessa noin puolet mittatikun asteikosta (puolesta välistä alarajalle). Samassa kiristin 1. ja 2. suuttimen liitintä bensaputkiin, koska ainakin toinen kasteli suuttimia pitävää levyä hieman.

Kuva
Öljynpaineanturin nappasin suodattimen jalasta kätöseen ja tuon tapainenhan mokkula siellä majailee, kuva tosin ei omasta. Kuvassa näkyvää mustaa muovia (funktio?) pyöräytin ihan piruuttani ja välistä tursusi jonkin verran ilman ja öljyn seosta. Takaisin paikoilleen ja sehän näyttää jopa normaaleja lukuja tosin hieman pomppien välillä. Päästäisiköhän tuo vanhuuttaan öljyä hieman lävitseen ja muodostaisi vastapaineen kotelointiin, mikä johtaa lukeman laskuun. Puhdasta arvailua, mutta eipä tuota enempääkää hajalle saa, kunhan ei vallan ruiki nesteitä lävitseen.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Vihdoin ja viimein alkoi pakoputken räminä ketuttamaan siinä määrin, että tukirauta kätöseen ja uutta rautaa kadonneen tilalle.

Kuva
Kuva keväältä. Itse rautaan tuli taivuteltua lattaraudan palasesta tuki ja hitsillä kiinni kuvassakin näkyvään melkein poikki olevaan kohtaan. Itse kiristysrauta syntyi kierretangosta muotoon taivuteltuna ja sisäpuolen kierrepinta silotettuna. Pikkasen tuli suihkaistua pintahan jonkun vanhan suojaspraypullon jämiä.

Kuva
Mokialaatuinen kuva. Eihän se kaunis ole, mutta nurkista löytyvistä aineista eli halpa ja toimiva :lol:
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Kappas, vuosi mennyt lankun kanssa :beerhug: Mittarissa tällä hetkellä 413tkm ja rapiat eli jotain 15tkm on mennyt vuodessa. Merkittäviä kuluja ei ole ollut korjausten osalta, mutta bensaa tosin on palanut tarpeeksi. Tankilliset menneet 7,5-10l/100km, keskiverron ollessa 8,5 litran alapuolella.

Verolappukin pamahti pari päivää sitten. Kokonaismassa korjaantui katsastuksessa otteeseen 2100->2130kg jolloin vuoden vaihteen veroale kompensoitui painoluokan nousuun. Vakuutukset tulevalle vuodelle ovat 792,79€ ja mallia IFin suppea.

Luotettavaksi kulkineeksi osoittautunut lankku siis kyseessä. Vuoden aikana kerran ei päästy liikenteeseen, kun akku hyytyi ensimmäisten pakkasten aikaan. Alkutaipaleen sähkövikojen korjaamiseen jälkeen ei ole montaa tuntia kulunut huoltotoimissa. Kaikki korjaukset ja huollot ovat onnistuneet omin käsin. (Tieto)teekkarille jotain muutakin kuin tietokoneiden tunkkausta eli ihan mukavaa vaihtelua ilman suurempia yllätyksiä.

Keskuslukitus on hieman temppuillut pari viikkoa. Satunnaisesti ei avaa yhtään ovea, mutta useimmiten peräluukku jää lukkoon. Tietenkin luukun oma lukkopatruuna on jumissa eli pääsee pomppimaan takapenkin ylitse avatakseen luukun. Tietenkin varsinainen sisäpuolen avausvipukin jäi käteen alkuviikosta. Alkaa jo melkein naurattaa... Onneksi verhoiluja ei ole ollut syksyn jälkeen kiinni niin pystyy tangoista operoimaan. Täytyy tutkia tässä joku kuivempi päivä löytyykö alipainevuoto vai jumittaako mekanismi.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

417 kiloa ja rapiat mittarissa eli 20 kiloa alkaa olemaan kohta ajettuna. Syyssateiden tultua taas pieniä kosketushäiriöitä valoreleellä eli vanha tuttu vasen takaparkki ja sumarit katoilevat satunnaisesti. Samalla tuli huomattua, että takarekkarin polttimo oli palanut ja eilen pimeni myös vasen etuvalo. Eräs päivä oli myös mielenkiintoinen oikku neljän päivän seisomisen jälkeen, että kierrosten ollessa alle 2500 moottorissa ei ollut oikein mitään eloa, hörähti kerran käyntiin ja sammui saman tien. Pitkällä startilla kierroksia ja menoksi. Pari kilometria jalka kaasupolkimella edeten vika katosi eikä ole sen jälkeen temppuillut. Aivan kuin polttoaine olisi ollut vähissä, mutta eipä tankkiin mennyt kuin 55 litraa, kun tankilla heti perään kävi.

Peräluukun keskuslukituksen jumittelu johtuu avausvivulle ja lukitusnapille tulevista siirtotangoista, kuluneet jotenkin sopivasti. Verhoilujen ollessa irti keskuslukitusta pystyy kuitenkin näppärästi ajamaan muista siirtotangoista ilman jumeja. Joskus voisi koettaa ottaa lukkopatruunan uusiksi käteen ja hillittyä voimaa käyttämällä saada avain liikkumaan lukossa sekä sähköisen sulukumekanismin korjaaminen loppuun. Kuskin oven lukko alkaa taas jumittelemaan pakkasöinä niin että vasemmalla kädellä ei tahdo avainta jaksaa pyöräyttää. Jospa joku päivä jaksaisi ebaystä tilata kauko-ohjaimen keskuslukitukselle. Kokemuksia toimivista?

ebay.co.uk
ebay.de

Kaasuvivuston palautusjousi oli myös karannut kuuta kiertävälle radalle (tyhjäkäynnin muutoksesta huomasi hyvin äkkiä) eli pitäisi siihen patentoida pikakorjauksena toimivalle särmärille parempi jousi tilalle. Lämpömittari myöskin näyttää noin 70 asteen lukemia elikkäs voisi termostaattia ihmetellä vaikka se viime talvena tulikin uusittua :/ Kulutuksesta paha sanoa, viime tankillisella ajettu lähemmäs 200km muuttokuormia taajamassa eikä tankillisen kulutus ole mennyt yli kympin.

Mitäpäs muuta, ilmanvaihdon läheisyydessä olevat vesikanavat pitäisi varmaan tarkistaa. Puskee tuulilasin huuruun, kun iltaisin lähtee liikkeelle ennen kuin kerkiää lämpiämään. Taattua linttalaatua siis: ei tämä välille jätä, mutta hieman kiusoittelee, mikäli unohtaa ajaa tarpeeksi.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Virtamiitistä (16.11) Tampereelle ajellessa Ylöjärven paikkeilla katosi mittaristosta valot ja vähemmän yllättästi ennalta arvatta syyllinen eli
Kuva
himmentimen liuska sojottaa kuvassa taivaisiin ja lääke lämpiää edessä.

Kuva
Moottorin nakutuksen lähdettä lähdin etsimään venttiilin nostimista. Suoraan ajosta tulleena keinuissa ei tuntunut löysiä, mutta seuraavana iltana kolmosen imussa ja nelosen pakosessa tuntui välynen kohtuullisen helposti, siispä näistä kahdesta hydrauliset nostimet vaihtoon. Eikä nakuta enää käynnistettäessä, mutta nyt jakoketjun rapinan pystyy erottamaan :/

Kaasuvivustoon tuli askarreltua uusi jousi ja rautalangata pieni ohjain tyhjäkäynnin mikrokytkimelle, jonka väljyys aiheutti välillä, että rulla ei osunu vivustossa oikeaan kohtaan eikä kytkin painunut pohjaan. Myöskin vanha termostaatti tuli vaihdettua takaisin paikoilleen. Johan lämpiää taas vanhaan malliin 80 viivan päälle ja nopeasti. Tarviketermarit prkl, pitikin mennä kokeilemaan, että saisiko lisää lämpöä ja toisin kävi. Taino viime kevät-talven se toimi, mutta ei enää. Lämmityksen kiertovesinpumpum askartelin myös paikoilleen, kun pumppu oli hyllyssä ja virtaliitinkin löytyi paikaltaan. Letku poikki ja pumppu väliin sekä kiinnitys rungon reikään jengat pyöräyttämällä.

Kuskin puolen tuulilasin vesiputkesta löytyi noin pari kourallista multaa ja havuja, sekä kaikkea siltä väliltä. Protip: surrilanka on näppärä pujottaa ensin ja vetää sen avulla putki takaisin paikoilleen mikäli tukkeuman avaaminen vaatii putken pois ottamisen.
204.201
EX 124.083
janttu
Viestit: 342
Liittynyt: 22.10.2010 15:18
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Viesti Kirjoittaja janttu »

varmoja ne on nämä bensalankut, mutta eihän niillä yleensä ole miljoonaa vielä ajettukaan niinkuin dieseleillä.
S211 220cdi a classic - 04
Ex.
W140 300 se - 91
S124 300 TE A -91
s211 220 cdi a Avantgarde -08
s211 220 cdi a classic -04
w202 c 180 -93
w124 200 D -92
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Tänään koetettu leimaa ja sama homma kuin viime vuonna, että vikalistahan sieltä tuli, kun ei ole kerinnyt auton kanssa askarrella. Sisätilan lämmitin tuli pakkasten aikaan asenneltua, mutta muuten on ajeltu eteenpäin. Kilsoja 420 700.

Hylsyt:
HC tyhjäkäynnillä 150 tietämillä, kierroksilla 50 :(
Käsijarru, oikea 0,6kN pitoja

Korjauskehoitukset:
Oikean takapyörän laakerissa väljää
Sumuvaloja puuttui -> nyrkkiä valoreleelle

Pitäisi varmaa tuo oikean puolen takapyörän napa ottaa käsittelyyn elikkäs laakeria vaihtoon ja samalla jarrukilpi vaihtaa, että toimisi tuo käsijarru vähän paremmin. Toki taitaa pääveijerissa olla löysää, kun ei ole koskaan pitoja ollut oikeasti tarpeeksi. Ihmeen pitkään tuo takapyörän laakerikin on mennyt, väljää oli inansan jo 20tkm sitten eikä missään vaiheessa ole ääntänyt. Suosituksia mikä paja Tampere-Jyväskylä akselilla vaihtaisi tuon takapyörän laakerin näppärästi, itse ei taida kannattaa.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Viime tinkaan jäi korjailut, mutta lauantain Järvenpään rassausmiitissä alkoi tapahtumaan. Operaationa oli siis vaihtaa vänkärin puolelle takapyörän laakeri. Miitissä oli sen verran tunkua, että aloin suorittamaan pihan puolella operaatiota. Jarrulevyn purkuun asti homma oli enemmänkin kuin tuttua ja vetoakselikin irtosi mukavasti. Hommahan meni vallan mainiosti siihen asti, kunnes napa saatiin irti yllättävän helposti ja syynä helppoon irtoamiseen oli sedanin napa ja laakeri. Onneksi olin varautunut, että laakerin vaihdon kanssa tulee ongelmia eli aamusta olin hakenut nimimerkki nykki:n luota farkusta irroitetun navan, joka päätettiin änkeä paikoilleen.

Tuumasta toimeen, tukivarret irti ja monipistetuennan monimutkaisuutta hiljalleen kiroillen vanha pois, vastaava farkun osa tilalle ja takaisin nippuun. Pulttien kanssa ei ihmeempiä, ainoastaan aurauksen säätötangon kiristäminen takaisin alkoi tökkimään, kun pallonivel pyöri läpi ja tangon pään kuusiokolo oli ruostunut liian huonoksi, jotta olisi saanut pidettyä vastaan. Tarpeeksi pitkällä putkella väänteäen tappia reikkäänsä sai mutterin kiinni.

Vanha käsijarrun vaijeri oli poikki, joten homma tuli laitettua nippuun ilman käsijarrun hilppeitä, jotka tuli tänään laitetulta paikalleen, kun vaijerin pääsi ostamaan. Samalla uudet sytystystulpat ja virranjakajan kansi. Sattuipia vielä KL-varaosilta koukkukiinnityksellinen kansi, joka piti käydä vaihtamassa ruuvilliseen. Vanha kansi oli melkoisen hapettunut ja kulunut, varmaankin talvella kahteen kertaan sattunut lämpöisenä käymättömyys johtui heikkokuntoisesta virranjakajan kannesta.

Konttorilla päästöt eivät vieläkään halunneet mennä rajoihin, joten pieni kierros Lahdesjärven (Tampereella) suuntaan M. Vänttisen korjaamolle, josta ohjeistuksena ajaa auto lämpöiseksi päästömittarin lämpiämisen ajan ja hetken vielä mittarin ääressä polkiessa päästöt menivät vallan malliikaasti rajoihinsa. Samalla käsijarrua tuli kiristeltyä hieman lisää. Nopeasta palvelusta kiitokset kyseiselle korjaamolle. Viimeinen konttorilla käynti olikin nopea ja varma, kun oli päästölappunen mukana. Taas on leimaa vuodeksi.

Sarjassamme ei mennyt kuin elokuvissa, mutta onnistui. Paljon sitä oppi taas uutta ja ennenkaikkea vastaisuudessa muistaa tehdä korjaukset ajoissa, ettei viimeisinä päivinä tule liian kiirus. Sanotaanko, että päästö(ongelmien) suhteen on ikävä dieseliä, mutta muutenhan auto toimii hyvin. Toivottavasti ei tarvitse hetkeen kovin suurta remonttia tehdä. Eihän tämäkään iso ollut, mutta näin ensikertalainen ei ihan korjaamoajoissa pysy.

Kesärenkaat pitäisi varmaan jostain hommata, alkaa vanhat olemaan lopussa. Ja termostaatin kansi vaihtaa, suhisee vesihöyryjä edelleenkin hissuksiin läpi eli nestettä saa parin kuukauden välein lisäillä...
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Mittarin lukemat 424 kiloa ja sijaintina Järvenpää, joten öljynvaihto tuli suoritettua eilen APP-autokorjaamon tiloissa. Mobilin 5W-50 päätyi koneeseen kuten viime kerrallakin, suodatin Bosch. Venttiilinnostimista on kevään aikana taas kuulunut sekalaista naputusta, mutta katsotaan miten öljynvaihto vaikuttaa tilanteeseen. Paksumpi öljy olisi varmaankin vaihtoehto, tai sitten nostimet ovat vaan tulossa tiensä päähän olettaen, että öljynpainetta löytyy riittävästi. Erona aikaisempaa, että nakutus kuuluu nyt useimmin kierrosten ollessa 1500-2000, tyhjäkäynnillä on hiljaista. Varalääkkeenä pari venttiilinnostinta ostettuna, mikäli ei ala asettumaan. Käy ja kulkee, mennään siis eteenpäin.

Kesärenkaiden tuoma tärinä alkoi myös ketuttamaan siinä määrin, että tänä aamuna alle päätyivät myös Nokian Hakka Bluet. Edelliset olivat muutenkin todella loppuun ajetut. Paikkana Järvenpään Vianor ja asentajalta tuli kommenttia, että oikeassa eturaidetangossa väljää, mitä en ihmettele, kun tärinä renkaista tuli rattiin asti häiritsevänä. Hyvää palvelua, kun alustaakin tarkastavat, tai siis kalastelevat huoltoon.

TODO:
-Raidetanko OE
-Keskuslukitus, kaukona?
-Venttiilinnostimien naputuksen seurantaa
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Tänään tankilla käydessä mittarissa 426 426, toisin sanoen 30tkm yhteinen matka alkaa olla täynnä. Mitään ihmeempää auton kanssa ei ole ollut. Releboksia saa välillä kopauttaa hieman, kun valojen vikavalo asiasta ilmoittaa. Vasen takaparkki useimmiten pimeänä.

Kulutus on myös 9-10 välissä, kun ei malta ajella motaria hiljaa. Toki bensa hieman tuoksahtaa tyhjäkäynnillä ja pienempi kulutus olisi mukava juttu. Venttiilinnostimet naputtelevat vaihtelevasti, jospa viikonloppuna nopeasti vilkaisisi löytyykö taas väljiä nostimia ja vaihtaisi raidetangon. Osat olleet auton kyydissä ties kuinka ja pitkään, mutta ei ole tullut tilaisuutta vaihtaa. Välyksen kyllä huomaa ohjauksessa urissa ja tuulisella säällä, mutta muuten kulkee hyvin.

Järvenpäässä ajellessa tullut jonkin verran MESE.FI tarrallisia autoja vastaan, terveisiä jos joku tämän kulkineen on nähnyt.
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Tänään auto yllätti positiivisesti ja meni ensimmäistä kertaa ensimmäisellä yrityksellä hyväksytysti läpi katsastuksesta. Mittarissa lukema 434 305 eli tässä vaiheessa on saatu rikkoontuvat osat vaihdettua :) Ei edes korjauskehotuksia. Päästölappua varten sai toki hieman konetta lämmitellä, jotta HC pysyisi rajoissa. Ei siis edelleenkään polta aivan kaikkea ainetta vaikka happea on tarjolla. Kulunut katti ei korjaa päästöjä kuin kuumana ja eihän moottorikaan uusi ole. Kulutus pysynyt kaupunkiajossa kympin tietämillä. Jakoketju pitää edelleenkin ääntä sopivalla kierrosluvulla. Hieman kahden vaiheilla ottaako operaatioksi vaihtaa vaiko ajella kiltisti loppuun, kun moottorin todellinen kunto on kysymysmerkki. Toki eipä tuo ole viimeisen reilun 35tkm aikana pettänyt eli tuskimpa siellä mitään yllätyksiä on. Normaalia kulumaan niin sanotusti. Auton rungossahan ei sinälläänsä ole pahoja ruostepaikkoja, joten ehkä tälle vielä mahdollisuuden voisi antaa, kun käyttäytyi leimalla esimerkillisesti. Leiman kulu 46,70€ päästömittauksineen.

Autoon tuli ostettua talven varalle ylläpitolaturi jo varhain syksyllä, kun käynnistyksen kanssa alkoi olla ongelma. Ylläpitolaturi piti auton talven läpi hienosti liikkeellä. Mallina Calixin viiden ampeerin laite. Pieni virtavuoto siis majailee vieläkin jossain, kun akku tyhjenee noin viikossa, jossei autoa aja ja akku on kiinni.

Ajolleen auto on jonkin verran huonontunut. Katsurikin mainitsi, että ohjauksessa on väljää, mutta ei löytänyt kohtaa, kuten en minäkään. Viime kevään Vianorin analyysi OE raidetangosta ei käteen tunnu sitten millään. Jarrulevyt ja palat alkavat olla aika lopussa. Viime keväänä vaihdettuun oikean takapyörän napaan on taas ilmestynyt pieni väljyys, mutta katsurin käteen tämä ei osunut.

Summa summaarum. Kyllähän tällä tämän leimakauden ajaa helposti, mutta mielessä olisi päivitys hieman uudempaan ja vähemmän kuluttavaan laitteeseen.

DONE:
-Talvivarustelu saatu loppuun ylläpitolaturilla

TODO:
-Moottorin syvällisempi huoltosuunnitelma
-Ohjauksen väljyyden etsiminen
-Takapyörän laakerijumppaa. Taas.
-Jarrujen ylläpitoa
-Keskuslukitus, kaukona?
204.201
EX 124.083
richarttos
Viestit: 320
Liittynyt: 19.10.2010 13:09
Paikkakunta: Hki-Jkl

Viesti Kirjoittaja richarttos »

Edellisestä päivityksestä näyttää olevan kulunut kaksi ja puoli vuotta. Naputellaan pieni päivitys mitä mieleen tulee. Keväällä katsastuksesta tuli leima, joten auton tarina on jatkunut. Mittarilukema alkaa lähestyä 470tkm eli hirveästi ei ole kilometreja kertynyt. Vähän olen vilkuillut S204 koppaista diesel automaattia, mutta eipä ole saanut aikaiseksi vaihtaa. Auton korjailu on pysynyt harrastuksen tasolla, vaikka vähän on ollut motivaatio hukassa...

Vaihtoon on päätynyt kulustustavaraa eli öljyä ja syodattamia useampaakin otteeseen. Ja litran ehkä on saanut öljyä lisätäkin vaihtovälissä, kun öljynvauhdossa on mittatikun välin puoleenväliin pinnan jättänyt.Viime kesänä apulaiteen hihnasta repesi pala mökillä. Melkein kesti ajaa 100km motonettiin, mutta viimeiset 20km piti pyytää kyyti motonetiin ja takaisin, kun hihna lopullisesti katkesi. Uusi hihna paikoilleen tienposkessa ja matka jatkui. Samalla pahimman moottorin räminän syyksi paljastyi hihnan iskunvaimentimen kiinnitys ja sen väljyys.

Pitkin toissa kesää pakoputkesta alkoi kuulua pientä pörinää. Loppukesästä oli yksi hääreissu ja heti alkumatkasta motarille laskeutuessa pakoputki katkeaa keskimmäisen pöntön takaa. Onneksi oli vakuuttava selitys että ei ole hätää ja hääreissu heitettii auto täynnä loppuun asti, mutta johan oli pörinää. Paras hetki oli kun hotellin parkkihallissa auton käynnisti paluumatkaa varten niin hallissa olleet moottoripyöräilitjätkin repesivät nauruun, kun äänen kuulivat. Fiksu olisi korjannut ajoissa.

Etujarrulevyt tuli uusittua ja vanha vastus eli takapyörän laakerin väljyys palasi viime talvena. Hienoa myös tajuta, että uudet jarrupalat ja levyt eivät tosiaankaan mahdu joidenkin 6" jämävanteiden sisään. Renkaita pyörittämällä löytyi pari 6,5" tuumaisia vanteita, jotka mahtuivat paikalleen. Käytetty napa kun joskus vuosia sitten päätyi paikalleen. Nyt farkun napaan uusi farkun laakeri ja jarrukilpi, jotka olivat jääneet aiemmasta urakasta hyllyyn odottamaan. Vaihto vaati talon suurimman lekan laakerin irroitukseen, mutta onnistui ilman prässiä.

Keväällä autoon yritettiin murtautua, ja molemmat lukot hajalle, ja peräluukun lukko oli jo ennestään jumissa. Onneksi sisään ei oltu päästy. Ongelmaksi muodostui, että en päässyt autoon itsekään sisään, joten ajokki väkisin hinurin kyytiin ja pajalle vakuutuksen piikkiin. Tämän episodin myötä auto oli seisonut muutaman viikon ja akku oli kuollut. Jälkikäteen tuli huomattua, että keskuslukituksen alipainepumpun moottori oli kuollut tässä episodissa. Lieköhän jäänyt pumppu pyörimään virheellisesti ja vienyt akunkin.

Keväällä autossa alkoi tuoksua bensiini, mutta vuotoa ei näkynyt. Keväällä perä alkoi tuntua huteralta ja lopulta saatiin outoja ääniäkin, jotka paikantuivat taka-apurungon vänkärin puoleiseen etukiinnikkeeseen, joka sai hitsiä ja perä tukevoitui. Olin huomannuy reiän korin puolella aiemminkin, toisin kuin katsuri. Fiksu olisi korjannut tämänkin ajoissa, ettei olisi tarvinnut ihmetellä tippuuko perä moottoritielle. Nyt kuskin puolen vastaava kohta alkaa näyttää huteralta.

Bensantuoksu ilmensi itsensä juhannuksen maissa, kun auto alkoi pissiä alleen bensapumpusta. Meni elokuun loppuun asti hakea korjausmotivaatiota, kun autolla ei ollut ajoa, kun yleensä lomailen vasta syksyllä. Kesän aikana tilasin ebaysta uuden bensapumpun ja käytetyn keskuslukituksen pumpun. Korjausmotivaatiota löytyi vasta sinä päivänä, kun auto piti saada liikkeelle, ja tietysti vettä satoi ja reilusti. Erittäin märkä parkkipaikkaremppa. Fiksu olisi vaihtanut ajoissa.

Nyt syksyllä pitkään vinkunut lämppärin puhaltimen moottori antautui. Laakeri ruosteinen ja raskas pyörimään, joten moottori kulunut loppuun. Ratas vanhan moottorin akselilta uuden moottorin akselille. Eli opetuksena kannattaa rasvata tuo laakeri, ettei vie moottoria mukanaan.

Kun auto on ollut lastattuna tai oikealle käännyttäessä, on auton perästä kuulunut nakutusta melkeimpä aina pakkasten aikaan. En ole koskaan löytånyt syytä tälle äänelle. Nyt naputus on muuttunut enemmän tärinäksi, ja kuskin puolen vetarissa tuntuu olevan väljää. ASD vetarin siis oletettavasti tarvitsisi ennen kuin nykyinen lentää väärälle radalle. Mitään muuta en oikein keksi äänen syyksi, eikä oikein jaksa tutkiakaan.

Summa summarun. Monta vikaa olisi kannattanut korjata ajoissa, mutta kun aikansa odottaa niin vika on helpommin löydettävissä :D Melkein aina on perille päässyt kun on vain kehdannut ajaa. Näin on pärjännyt kun julkisilla kerkeää töihin yhtä hyvin kun autollakin niin ei tarvitse joka päivä auton liikkua. Ajolleen auto käy entistä vetelämmäksi. Varmaa taka-aprungossa niin kuin etupäässäkin on sekalaista väljää, mutta mitään ihmeempiä kolinoita ei ole.

Saas nähdä kuinka pitkään vielä liikutaan. Tekniikaltaan siis kaikki toimii hyvin luotettavasti, mutta ruoste alkaan vaivata. Budjettiauto ollut jo yli viisi vuotta :)

//R
204.201
EX 124.083
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W124, sedan, coupe, farmari, avo, lang”