Outoutta alustassa

Jousitus, iskunvaimentimet, nivelet, tukivarret.
Katso myös W202.
Vastaa Viestiin
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Outoutta alustassa

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Noniin, väykky oli taannoin hyvä ajaa, ei puoltamista mihinkään vaan kulki suoraan kuin juna mutta nyt pari kolme viikkoa sitten rouva alkoi sanomaan että sillä on välillä hyvä ajaa ja välillä puoltaa jompaan kumpaan suuntaan. Itse kun sillä ajelin tuona aikana niin aina kulki kuin juna. Samoin rouva oli sitä mieltä että rattia kääntäessä kuuluu välillä jurinaa, no tätäkään en ole itse onnistunut kuulemaan. Jotain ongelmaa kumminkin jossain kun pohjoisen reissulla päätti rengas lussahtaa tyhjäksi. No kalkku alta pois niin sisäpuolelta rengasta oli raudat esillä koko renkaan matkalta ja sen takia ilmeisesti poksahtikin. Ulkoreunalla kulutuspinta oli ihan ok vielä. No vararenkaan viskasin paikalleen ja hieman alkoi ohjaus hakemaan kokoajan. Ensin ajattelin tämän johtuvan siitä että vararengas on kokoa 205/65/15 ja toisella puolella on 196/65/15 rengas. No sattumalta kumminkin tarkistin hantin puoleisen renkaan niin oli liki samaanlaihin kulunut kuin kuskin puolen jo poksahtanut rengas, tosin vielä ei raudat loistaneet mutta kankaat oli näkyvillä koko renkaan matkalta. No isäukolta löytyi onneksi rengas tilalle joka oli myös 205/65/15 niin nyt tuli sama efekti että auto puoltaa kokoajan jompaan kumpaan suuntaan.
Liekkö tuolta mennyt joku nivel silloin kun on oireet alkanut vaiko kulmat menneet vaan jostain syystä pieleen vaiko vain renkaat tulleet tiensä päähän?
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
Fenton
Jyllisti
Viestit: 3026
Liittynyt: 23.3.2008 21:35
Paikkakunta: Nastola

Viesti Kirjoittaja Fenton »

Jos ei sitä ole tölväisty mihinkään, niin niveliä kannattaa ensin vilkuilla. Yläpalloja esimerkiksi näkyy näissä kuluvan, jolloin sisäkantti syöpyy.
Voihan se olla joku kaivonkansiosumakin, tietty.
Jos kaikki ok, niin kulmia säätämään.
Ville

Meillä ei ennään mennä jeepillä Vennään.
jolle
Viestit: 2478
Liittynyt: 15.11.2010 17:07
Paikkakunta: Mynämäki

Viesti Kirjoittaja jolle »

Jossain keulassa on väljää tai muuten vaan eturenkaat harituksen puolella.
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Saapiikos nuita tutkittua omatoimisesti tunkin varassa, siis nuita niveliä? Meinasin että jos jotain välyyttä onnistuisi paikantamaan ja vaihtelisi osat itte niin jäisi pajalle vain säätöhommat? Nosturia ei ole mutta 2 hallitunkkia löytyy että saapii molemmat puolet ilhmaan...
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
teppo21
Kuusenjalkainsinööri
Viestit: 2514
Liittynyt: 17.12.2007 18:23
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja teppo21 »

Nosta mahdollisimman läheltä rengasta alatukivarresta, niin ainakin osan väljyyksistä pitäisi tulla ilmi rengasta heilutellessa.
...rikkinäisestä käyttökelvotonta...

:ope:

Pieni on kenties kaunista, mutta isossa on aina enemmän: W126 250DT, V123 240D Lang

® Mesen linttaklubi - Perille vie ja tyylillä.
MCoBFo300TEDBWIoPHC ®
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

SUomentakapaas joku tuon osan nimi: Alatukivarren etumainen kumipusla. Meinaan tuolla nimellä ei löydy minkäänlaista osaa mistään, löytyy vain heloja ties minkälaisia... Lisäksi vaihtoon menee raidetangonpäät molemmin puolin, yläpallot molemmin puolin ja takaa oikealta puolelta narinahela. Nuo muut osat löytyy nuilla nimillä kumminkin paitsi yläpalloja ei näy irrallisina suomenmaalla (kl-varaosat + motonet) ja lie helpompikin homma vaihtaa koko ylätukivarsi nivelineen...
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Roisto
Herrasmies
Viestit: 5208
Liittynyt: 03.10.2005 16:12
Paikkakunta: Uuleopori

Viesti Kirjoittaja Roisto »

JaniH kirjoitti:Alatukivarren etumainen kumipusla.
Kyseessä lienee etupää?

Kulkeneko nimellä "Alatukivarren sisäpään kumisarja" (KL) tai "Etualatukiv helasarja" (Motonet)?

t.
Risto
Kulkupeli: E 500 -03 (211.070)
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Etupää joo...
Mikäs se sitten tuolla listassa on?
http://www.mister-auto.fi/fi/tukivarren ... _g251.html
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
jolle
Viestit: 2478
Liittynyt: 15.11.2010 17:07
Paikkakunta: Mynämäki

Viesti Kirjoittaja jolle »

Se on tuo 1 osainen öljytäytteinen pusla. Vanhemmiten tulee niin löysäksi (tai päästää kokonaan öljynsä ulos) että aiheuttaa renkaiden sisäreunojen hävikkiä etupäässä :roll:

Hiukan haastava vaihtaa jossei ole kyseiseen hommaan tehtyä työkalua

Lemförderinä saa kumpaisenkin puslan erikseen, febiläisenä korjaussarjan jossa tulee nuo taaemmat 2 osaiset puslat mukana. Niiden vaihto on vähän turhaa koska ne ovat lähes aina ehjät.

Laiska vaihtaa koko tukivarret :lol:
Avatar
sv22
aktiivimeseläinen
Viestit: 1450
Liittynyt: 20.10.2010 19:24
Paikkakunta: Jyväskylä/Alahärmä

Viesti Kirjoittaja sv22 »

Saksanmaalta95€ + 20€ rahti uudet tukivarret puslineen, halavempaa ku pelkkien puslien osto. Noi tuli itelle alle.
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Mie ko ymmärrän tuota saksankieltä niinki paljon että kuvasta päätellen tuo on parihinta? Suomessa tukivarsi ilman alapalloa maksaa parisataa per puoli.

Laiskahan vaihtaisi tietenkin koko tukivarren mutta meneekö sitten alapallokin vaihtoon? Työtön kun ei vaihda muuta kuin sen mikä on pakko...

Osat Motonetistä hieman vajaa 300€, KL:stä liki 500€, korjaamolla osat + työt 1100€.

Ihmetyttää vain että nuin hemmetisti on väljää joka puolella vaikka auto on katsastettu huomautuksetta autoliikkeen toimesta huhtikuussa ja meillä ollessa on ajettu joku 6-8000 km että voiko tuossa ajassa ja kilometreissä tulla noin paljoa väljyyttä...
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
sv22
aktiivimeseläinen
Viestit: 1450
Liittynyt: 20.10.2010 19:24
Paikkakunta: Jyväskylä/Alahärmä

Viesti Kirjoittaja sv22 »

Nimenomaan hinta parille. Viikko meni toimitukseen. Toki samalla logiikalla menee alapallot vaihtoon jos alatukivarret irrottaa puslien vaihtoa varten. Jos työn teettää niin kustannukset vähä maltillisemmat ku jää puslien kans puljaaminen väliin.
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Tuo alkoi kyllä houkuttelemaan muuten mutta alapallojen uusiminen nostaisi taas kokonaiskuluja mutta toisaalta ehkä helpottaisi työmäärää ja sitten olisi kaikki uutta niin saisi huoletta ajella monta vuotta etupään nivelten puolesta.
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Täytyy paremmalla ajalla perehtyä tuohon että miten tuolta tilataan, saksankielen taito riitti siihen että sain selvile että toimituskulut on 25,90 ja 4-5 päivän toimitusaika ja että pitäisi olla juovuksissa (drunken) että voi tilata. Vissiin ehkä myös pitäisi olla PayPal tili.

Alapallot motonetissä vajaan 20€ kipale niin eipä tuo nyt enempää konkurssiin johda vaikka ne vaihtaa samalla uusiin.
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
sv22
aktiivimeseläinen
Viestit: 1450
Liittynyt: 20.10.2010 19:24
Paikkakunta: Jyväskylä/Alahärmä

Viesti Kirjoittaja sv22 »

Jostain syystä tulee nykyään aika herkästi katottua ebayn tarjonta. Paypal turvallisin, sen kautta rahat pitäis ongelmatapauksis saada helposti takasin, vrt. Luottoyhtiöiden kanssa. Vielä ku saksaa osais paremmin ettei google translatoriin olis sidottu..

Tosiaan pallot saanee ehjänä irti, mutta irtihän ne pitäis jokatapaukses ottaa pelkkien puslien vaihtoakin varten.
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Aloin sitä miettimään että miten nuo jouset? Pysyvätkö paikallaan vaikka tukivarret ottaa irti?
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
Sergey
VanneSpecialisti
Viestit: 7836
Liittynyt: 18.11.2006 16:27
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Sergey »

Ei. Jouset pois ensin. Taino... keinoja on useita mutta vastaus kysymykseesi on "ei"
I started out with nothing. And I've still got most of it left!
S124 E220TCDI Aut.
C124 300CE-24 Aut.
W140 S350TD Aut.
A6 2.5TDI Quattro Man.
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Eli jousipuristimet myös hankittava...
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Motonetistä hain läjän osia tänään, saa nähdä koska ilma sallii remonttihommat ulkosalla. Etutukivarsia en alkanut tilaamaan saksasta vain otin vaan ne uudet puslat. Sen huomasin samalla kun vaihdoin talvirenkaat alle että täytyy laakeritkin kiristää, kai se on vielä samanlainen homma kuin W123/W124 malleissa? W202:lla ajelin monta vuotta mutta kertaakaan ei tarvinut laakereita kiristää.

Yhden outouden havaitsin, talvirenkailla auto kulkee taas hienosti kuin juna, ei minkäänlaista puoltamista suuntaan eikä toiseen, renkaat tosin on aavistuksen pienehköt, 185/65R15...
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
sv22
aktiivimeseläinen
Viestit: 1450
Liittynyt: 20.10.2010 19:24
Paikkakunta: Jyväskylä/Alahärmä

Viesti Kirjoittaja sv22 »

124 oli se mukava kolmio jolla sen kireyden sai nätisti, näissä sitä ei ole. Muistelen kaiholla ku 124 ekaa kertaa eläissäni mitään kartiolaakereita vaihdoin ja kerralla tuli hyvä.
Avatar
Antti L.
Viestit: 75
Liittynyt: 09.4.2006 10:25
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Antti L. »

Kannattaa tarkistaa vähän tarkemman silmällä sen alatukivarren kunto, kun näissä ne happanevat sisäpuolelta. Itsellähän oli samanlaista oiretta, että keula alkoi vajota => renkaat haritukselle => renkulin sisäkulmat katoavat. Syyn huomasin vasta kun alapallon kiinnitys repesi tukivarresta :shock: Eli suosiolla kannattaa vaihtaa koko tukivarsi, eikä pelkkiä puslia. Työmäärä on kuitenkin sama tai itseasissa pienempi. Nyt kun ollaan katsottu muista lähipiirin väykyistä alatukia, niin melkeinpä kaikkiin pitäisi vaihtaa uudet. :?

Kuva
w111 220 Seb Coupe
w115 280E
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Työmäärän takia ne meinasin ensin tilata tuolta saksanmaalta mutta kun nyt nuo ilmat on mitä on niin se on oltava tarvittavat osat valmiina kun pihalla on kuivaa ja sen verran lämmintä ettei näpit jäädy. Suomestahan nuita ei osta pirukaan, liki 200€ kpl Motonetissäkin, ei ole työttömällä varaa moisiin mutta aikaa on tehdä se vähän isompi työmäärä :)

Tuohan kävi pajalla tutkittavana niin kai ne olisi tuollaisen huomannut jos koko alatukivarsi olisi pehmeä? Ehkä, tai ainaki toivottavasti...
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Avatar
Antti L.
Viestit: 75
Liittynyt: 09.4.2006 10:25
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Antti L. »

Se repiää siitä tukivarren vedenpoistoreiästä, joka menee vanhenmiten tukkoon. Tuokin tukivarsi on päälle päin ihan kovan oloinen ja en itsekkään kesän aikana älynnyt heikkoa kuntoa vaikka jousiakin vaihdoin. :nocando:

Itse jouduin ostamaan mätänetin eiku AD:n täyshintaisen tukivarren, kun oli pakko saada takaisin liikenteeseen. Toiselle puolelle pitää tilata saksasta samalla kun katsoo mitä peräpäähän tarvitsee.
w111 220 Seb Coupe
w115 280E
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Täytyypäs nuita tutkailla sitten samalla kun ryhtyy ruuvailemaan... Homma täytyisi aloittaa tallin siivouksella että pääsee ruuvipenkin läheisyyteen vai menisikö nuita puslia ja alapalloja vaihdella irroittamatta tukivartta? Meinasin helpottaa puslan vaihtoa ottamalla tukivarren irti mutta jos onnistuu irroittamatta tukivartta niin onnistunee myös ilman jousipuristimia?
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
jolle
Viestit: 2478
Liittynyt: 15.11.2010 17:07
Paikkakunta: Mynämäki

Viesti Kirjoittaja jolle »

JaniH kirjoitti:Täytyypäs nuita tutkailla sitten samalla kun ryhtyy ruuvailemaan... Homma täytyisi aloittaa tallin siivouksella että pääsee ruuvipenkin läheisyyteen vai menisikö nuita puslia ja alapalloja vaihdella irroittamatta tukivartta? Meinasin helpottaa puslan vaihtoa ottamalla tukivarren irti mutta jos onnistuu irroittamatta tukivartta niin onnistunee myös ilman jousipuristimia?
Tukivarret irti ehdottomasti. Puslien vaihto on muutenkin vähän ongelmallinen homma. Eivät sovi oikein millään prässiin. Ruuvipenkissä vetopultti-holkki systeemillä nuo ovat vaihtuneet kovan ähellyksen kera.

Muista sitten että etummaisissa puslissa on öljy sisällä :lol:
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

No ei mulla edes mitään prässiä olekkaan, ihan perustyökaluilla olisi tarkoitus selvitä. Löytyy perus hylsysarja, lenkkiavaimia reilu sarja, 3 tunkkia, nippu meisseleitä ja pari vasaraa... Niinja se ruuvipenkki nyt sentään, tarvitsee vain saada talli jonkinlaiseen siivoon että pääsee sen viereen, tuo talli kun on melko täynnä kaikenlaista kun tyhjensin 400 neliön hallin vajaan 15 neliön talliin... Autoahan tuonne ei saa tai no saa jos kokonaan tyhjentää muttei siellä mitään remonttia pysty tekemään...

Haarukkasarjan saan lainaan sekä jousipuristimet niin hieman helpottanee.
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
jolle
Viestit: 2478
Liittynyt: 15.11.2010 17:07
Paikkakunta: Mynämäki

Viesti Kirjoittaja jolle »

Mulla on tukivarsien puslia varten sorvattu sopivaisia palikoita. Ne saa lainaan jos tulee tarvetta.
Avatar
JaniH
Mestarikiillottaja
Viestit: 1578
Liittynyt: 01.10.2005 21:33
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja JaniH »

Voisihan niistä iso apu olla tosiaan :)
S210 200
Nissan Maxima
Citroën Xantia
Volvo V70


® Mesen linttaklubi
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W210 / 208 alusta”