Tautinen kolomesatku

Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Tautinen kolomesatku

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Hiijjohoi.
Tosiaan, tuli tuossa kuukausi takaperin tehtyä vaihtokaupat jossa luovuin rumasta mutta toimivasta w124 200d:stä sen vuoksi että sain alle sen mitä etsin,300d:n automaattina.

Jos nyt jotain nettiauton myydyt ilmoituksia selanneena voi jotain päätellä niin tämä peli on ollut tänävuonna melekoinen kietopalkinto.

Kuva

Kuva

Kuva

Auto on ollut itsellekkin melkoinen pettymys lukuisine vikoineen, mutta ei kai tässä auta kuin ruveta parsimaan sitä kasaan. Ulkokuori ja sisusta kuitenkin suht siisti.

Suuttimen paluuletkut vuotavat ainakin kutosen suuttimen kohdalta. Samoin pumpun päällinen on märkä. Tiivisteet mahdollisesti suutinputkien päästä? Sai jo kerran aamusta ilimailla että lähti tulille. Toisella kerralla kun temput teki, lähti pitkällä sahaamisella.

Tuulilasin pyyhkijä toimii vain täysillä. Pysähtyy siihen paikkaan kun vaihtaa tehoa. Pissapoikakaan ei toimi. Viiksi vikakö?

Kuskin oven lukko takkuili. Rasvasin ja siihen jämähti. Avaimen sain vartin kiroamisella lukosta irti. Ruuhka aikaan Prisman pihalla :D Juu, tämän jälkeen luin sivustolta jotta elekää ihmeessä menkö rasvaa tunkemaan... Oho..

Hirviä raklatus tyhjäkäynnillä. Jatkovarsi korvaan ja syy löytyi hihnankiristimen iskunvaimentimen alapäästä.

Käsijarru täysin eloton.

Ohjauksessa oli kamalasti väljää. Kiristin simpukkaa ehkä 3/4 kierrosta ja parantui.

Abs valo syttyy silloin tällöin. Ensimmäisissä jarrutuksissa abs puuttuu peliin vaikka aihetta ei ole mutta rauhoittuu siitä heti. Yleensä valo syttyy käännöksessä. Jossain myynti ilmoituksessa kohdennettiin vika siihen että puuttuu jarrukilpi edestä jolloin anturi sottaantuu. Enpä tajunnut nyt renkaan vaihdossa kiinnittää huomiota.

Johonkin kiinnitin kuitenkin huomiota renkaan vaihdossa :D Takarengas heilui kuin pultit olisi sentin kierteiltä löysällä. Tämä vielä siltä puolelta johon edellinen omistaja vaihtanut laakerin uuden. Tai no, ainakin uuden napamutterin kun ei sen syvällisemmin tullut tarkisteltua. Korjaamolle tie vei ja ei kun aikaa varaamaan koko navan ja laakerin vaihtoon. Samaan syssyyn narinahelojen vaihto koska totesin sen olevan kuskin puolelta väljä.

Nopeusmittari eikä matkamittarit toimi. Liekkö vaijeri poikki.

Kattoluukussa ilmeisesti joku hämminki. Ollut teipattuna. Edellinen omistaja nostanut sen paikalleen, kuulemma kisko paskana. Ei vuoda vettä mutta tuuli inisee joskus ärsyttävästi välistä. Toimivuutta en ole uskaltanut kokeilla kun oikeaa ongelmaa ei ole korjattu.

Pakoputki vuotaa hieman mutta liitoksesta puuttuu vain lemmari eikä tuota ny niin huomaakkaan koska viimosella äänenvaimentajalla on ilimeisesti heitetty vesilintua ja tilalla suora putki. Räyheet on äänet tehoihin verrattuna :lol:

Moottori kuitenkin tuntuu olevan iskussa. Ihmeen heleposti rupeaa 225 leveät renkaat lyömään joutavaa kun varomattomasti antaa käännöksessä kaasua :twisted: Sekin seurausta varmaan renkaiden silmiin nähden jyrkästä aurauksesta sekä camberista..

Ei kai tässä. Onneksi katsastus vasta 2kk päästä viimeistään :roll:

Jos jollain meseläisellä on tietoa auto historiasta niin saa kaivella vaikka kuinka rumia sammakoita suosta. Jos vaikka osaisin ennakoitua johonkin patenttiratkasuiden pettämiseen tulevaisuudessa :)
Mkin
Viestit: 88
Liittynyt: 14.3.2013 23:33
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Mkin »

No johan on sattunu kaikki tyyppiviat samal kertaa.. Tosin kaikki euroilla hoidettavissa.

Minulla on 300dt:ssä tommonen sama absivika. Vuorottelee ASD-valon kanssa. Taitaa olla ylijännitteen suojareleessä kun hetken pelas paremmin sen kolvailun jälkeen. Nyt taas loistaa ylen aikaa.

Takakumit alkaa sulla pian syöpymään sisäreunoista noilla kulmilla.

Tän ikäsiä autoja ei kannata turhaan lukita. Minulla on käynyt ovilukon kanssa sama ropleemi. Saavat olla auki.

Pumpun päältä kusee varmaan takaiskujen venttiilit. ~10€ kustantaa tiivisteet. Tiuha hylsy pitäis olla. Ite tein parista prikasta ja tulppahylsystä hitsaten.

Kuutosen suuttimen pääteletku oli omassa halki -> suihkii löpöä. Pätkä letkua, pikku lemmari ja sileä pultinpätkä hoiti homman.

Seisonjarrun vaijeri, joku kolmesta mahtaa olla poikki. Varmaankin auton alla selviää tämä.

Kattoluukku mahtaa vuotaa, miks se muuten olis teipattu. Ominaisuus.

Pyyhkijän toimivuus viittais viikseen, minulla on pari ehjää käytettyä.

Pumppuahan on saatettu ropeloida jos ihan joutavaa lyö. Ennakko ja syöttö kannattaa pistää kohilleen, ei oo vaikeeta joskin syötön säätö on veemäistä. No en tiä maksaako vaparissa vaivaa...
Jube
Kemijärven Isäntä
Viestit: 4230
Liittynyt: 01.3.2006 18:55

Viesti Kirjoittaja Jube »

Jos ei kiinnosta korjata niin paljollako myyt auton tuossa kunnossa?
Näillä mennään:
Toyota Corolla 1.8 hybrid -21
MB c124 230CE -90
MB s204 220cdi -08
BMW e39 528ia M-sport -00
BMW e34 525i -90
BMW e30 320i cabriolet -90
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Valtaosa vioista on ollut heti koeajolla huomattavissa, meinaan ettei tuosta kovin suurta pettymystä ole voinut jälkikäteen sitten tulla ?
Mkin kirjoitti:...ei oo vaikeeta joskin syötön säätö on veemäistä. No en tiä maksaako vaparissa vaivaa...
Ei kai se veemäistä ole ? Paria ruuvia kääntää. Saavutettu hyöty riippuu lähtötilanteesta, jos pumppu on kunnossa mutta tehtaan säädöillä niin kyllä omatekoinenkin ruuvaus tuntuu mukavasti menohaluissa.
oulaistenliikenne.fi
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Kattoluukku on ollut aikaisemmin kai kiskoiltaan irti, ehkä? Nyt nostettu hollilleen mutta muuten ei ole korjailtu.

Arvatkaas vain kävinkö koeajolla :lol: Oli silloin semmoinen polte silmissä että .. :oops:
Ja kuten mukana ollut kaverikin totesi että se ois varmaan ollut sama vaikka moottoria ei olisi ollut niin mukaan olisin sen ottanut..

Nojoo, ei tässä auta valittaa ja ainahan näissä vanhoissa laittoa on ja kuten Mkin totesi, euroilla seleviää. Viikon päästä tosiaan korjaamolle takanavan, laakerin, narinahelojen ja tuon iskunvaimentimen vaihtoon.

Käytetty viiksi kiinnostaisi jos sopuhintaan irtoaa.

Tuli itsellekkin mieleen että olisiko pumppua rukattu mutta mustaa ei puske. Peräpää kyllä tummuu hieman poltetusta dieselistä pesun jälkeen runsaassa viikossa.

Paljonko joku haluaisi työstä tuon kattoluukun korjaamisesta jos vika on todella hajonneessa kiskossa?

Ja ei ole myynnissä 8)
Mkin
Viestit: 88
Liittynyt: 14.3.2013 23:33
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja Mkin »

dealer: no juu, en tiiä vaparin pumpun operoinnista mutta tossa ahdetussa on kovin ahdas väli koplata sitä. Ilman imusarjan irroitusta ainakin. Makuasioita.

Minulla on tossa pihalla purussa just saman värinen faceliftimalli kattoluukulla. Jos tarviit jossain vaiheessa koko luukun.

Parkymppiä + postikulut ja viiksi on sun.

Muitakin osia on. http://www.nettivaraosa.com/auton-varaosat/2164144
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Pukattu yv:tä
Avatar
hcmato
ST-mies
Viestit: 1147
Liittynyt: 21.7.2007 22:25
Paikkakunta: nivala

Viesti Kirjoittaja hcmato »

Peikko vaikka oot pommin ostanu nii näyttäs toi korjaushimo oleen kohillaan eli on täällä muitakin jotka purkaa ja kokoo noita laitteita ja eikä välitä kuin romu se on :D
Niinku huomaat apuja tulee koko ajan kun asiallisesti kysyy...no tässä ei tullu kun höpötystä.
® Mesen linttaklubi
Avatar
Vanja-eno
Viestit: 3382
Liittynyt: 05.11.2006 20:55
Paikkakunta: Mariefors (Kellokoski)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Vanja-eno »

Alkuperäinen rattikin on näemmä rikkoutunut kun on uusi pitänyt puusta veistää :lol:

No joo, mutta Mersu on siitä hyvä että jos vaan koppa on kohtalainen, niin kyllä se siitä hyväksi tulee kun vaihtaa kuluneet osat uusiin. Onnea uudelle autolle ja tarmoa korjauksiin :D
-"Miun mielestä kaikellaiset kirkkaat vilkut sekä Penta-vanteet Mersuissa pitäs laissa kieltää, mie en niistä tykkää, piste. Toiset saapi minun puolesta tykätä jos haluaa.."-
® Mesen Porkkana-klubi
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Tuli vaihettua talavikiekot lauvantaina alle ja kotiin tultaessa sippas sitten pyyhin kokonaan. Pikku murhe kun en päässyt pihaan saakka auraamattoman ylämäen vuoksi vaan auto jäi bussipysäkille jonka jälkeen hukkasin ainoan avaimen :lol:

Kuvat on kivoja vaikka huonoja, eiks je?

Tässä tyylinäyte:
Kuva

Eihän tuosta kyllä nää mittään :boing_boing:

Käyttöautolta sanoivat että uusi sarjotettu avain tulisi saksasta n. Viikon tai kahden kuluttua hintaan 50-60e. Veholta sain jyrsintä numeron mutta paikalliset suutarit ei pystyny tekemään. Ei joutanu odotella moista aikaa vaan monen tunnin tohinalla auto tulille :twisted: Ei muuten kukaan kiinnittänyt huomiota vaikka pimeän tien varressa olin murtohommissa :D Huomenna hakemaan kaverilta uudet lukot .
Avatar
dealer
Itämaan tietäjä
Viestit: 29054
Liittynyt: 19.9.2005 19:59

Viesti Kirjoittaja dealer »

Mkin kirjoitti:dealer: no juu, en tiiä vaparin pumpun operoinnista mutta tossa ahdetussa on kovin ahdas väli koplata sitä. Ilman imusarjan irroitusta ainakin. Makuasioita.
Turbollisessa on tosiaan ahdasta, vaparissa ei.
oulaistenliikenne.fi
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

dealer kirjoitti:
Mkin kirjoitti:dealer: no juu, en tiiä vaparin pumpun operoinnista mutta tossa ahdetussa on kovin ahdas väli koplata sitä. Ilman imusarjan irroitusta ainakin. Makuasioita.
Turbollisessa on tosiaan ahdasta, vaparissa ei.
No eipä tuota itte tule roplailtua jos kerta ei ilman ammattilaista saa vääntöä alakierroksille. Vai olenko käsittänyt oikein?
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Monitoimiviiksi vaihdettu, ei ollut apuja. Huomasin että rele kyllä napsuu eli vika sitten moottorissa.
Nyt rupes hihnakin vinkumaan ja pellin alle vilikastessa kiristin tietenkin vinossa. Myös se kuuluisa kannentiivisteen öljyvuoto paikallistettu etupäästä eikä ehkä niin pienikään vuoto :D
Kutospytyn suuttimen ympäristö ihan lainehti dieseliä. Tallista löytyi pätkä uutta letkua yhden Opelin paluuletkujen vaihdon jäljiltä. Pyörittelin pultin päähän ja tyrkkäsin siihen "ei minnekkään menevään" paluuseen jossa oletettu vuoto on. Pittää uusia loputkin ja toivoa parantumista, alakaa kyllästyttämään kun parkkeeratessa pidemmäksi aikaa saa olla tarkkana auton asennon kanssa...

Jatketaan :twisted:

Edit: Luin että kiristimen keinun löysällä oleva pultti saattaa myös aiheuttaa öljyn vuotoa? Viittaisi ehkä sittenkin siihen kerta öljyroiskeet sekä vinossa oleva kiristin huomattu samaan aikaan ny. Aijemmin kone oli kuitenkin suhkoht kuiva öljystä.
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Mersu haettu korjaamolta. Män toinenkin napa kokonaisuuvessaan uusiks kun oli narinahelan pesä halki :shock: . Nyt alkaa jo pysymään kaistojen välissä. Pitää uusituttaa vielä loput takapään puslat (paitsi kelkan ko ovat kuulemma kunnossa) ensi kuussa ja tämän jälkeen tehdä nelipyöräsuuntaus.

Korjaamolla vaihdetut osat:
-molemmat takanavat kokonaisuudessaan
-takavasen jarrukilpi
-narinahelat vas ja oik.
-kiristimen iskari
-virtalukko
- oven lukko kuskin puolelle
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Noni, jossain asioissa kun sai edistystä niin heti tietenkin takapakkia hieman. Napsahti jostain liikenteen seasta kivi tuulilasiin ja tuloksena komia kaari päästä päähän, keskelle lasia :evil: Leimalla tästä tulee varmasti huomautus kun on näkökentässä mutta saapi odottaa vaihtoa kevääseen kunnes kadut on putsattu.
Polttoaineen kulutus muuten tipahti tuntuvasti takapään remontin jäläkeen.

E: Kun autossa on alunperin vihreät sävylasit niin kuuluisiko tuulilasin olla myöskin sävytetty?
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Kuva

Loppiaiseksi töitä.. Keinun laakeri, takaiskujen tiivisteet, takaiskujen lukkorenkaat ja 19mm pitkä hylsy avaimen tekoon, nopeusmittarin vaijeri, pakoputkitahnaa liitoksiin, suuttimien ylivuotoletkua, mittariston merkkivaloihin 2 polttimoa ym hilppeitä. Yksi ruostekolo löytyi pohjasta niin siksi pohjamaalia. Gasketti sen vuoksi jos sattuisi löytymään se öljyvuotokin jostain mahdollisesti. Onneksi nosturi käytössä niin helepottaa hommia huomattavasti.

Jatkuu :arrow: [/img]
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Kone hajos omaa tyhmyyttä. Vedet jäässä. Ostin uuden koneen eilen ja ny vanha pois nostoa vaille valmis :)
Kuva
Om606 turbo :lol: Tuloo vakiona paikalleen. Ostin tänään laatikkoon etustefan ja koneeseen perästefan. Huomenna kova yritys saada pellin alle. Saa nähä kuinka paljon tulee ongelmia vastaan...

Jos joku haluaa varaosiks tai tarkistaa ja korjata tuon 603:sen niin oisko 2 lavaa karhua hinta. Apulaitteet joudun kyllä varastamaan siitä. Kone kolisee nyt ja mielestäni imusarjan alta kannen välistä tuli vesihöyryä. Vedet oli jäätyny, huomasin kun motarilla sitten keitti.
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Kone nostettu pois.
Kuva
Kaverin ehdotuksella lukkopellistä pala pois niin nätisti tuli paketti ulos. Tässä selailtuani internettiä huomasin etten ole ainut tähän ratkaisuun päätynyt :lol: Homman kiireellisyyden vuoksi jää nyt tuo ilmastointi pois pelistä... Eipä kyllä toiminut ennenkään ja jäähän nuo osat nurkkaan pölyyntymään jos joskus sitten... (niinpä niin)

Laatikon stefa ja keinun laakeri tuli vaihdettua. Apulaitteita irroteltu ja asenneltu. Homma tyssäs siihen että kampiakselin takastefa oli väärä, ei saanut laatikkoa paikalleen leveäkantiseen.

Tekijämiehet, kertokaas miten ootte kaasuvivuston toteuttanut? Saako 603:sen vivustosta kyhättyä? Vai käviskö w124 om606 koneisen oma? Käykö vanhan koneen hehkut tähän vai joudunko hommaamaan hehkuille pätkän johtosarjaa? Semmoinen kyllä löytyisi edullisesti mutta turhaa matkan tekoa ja itse irroittaen pakkasessa hrrrrrr...

Vakioturboja Superimiehillä on vinopino joten täällä ois semmoiselle ostaja, TARJOTKAA!
Myös om603 turbon vakiopumppua saa tarjota.

Jos joku kaipaa tuota sähköpumppua ni se joutaa jotain korvausta vastaan uudelle omistajalle.
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Noni, moottori ois nostimessa laatikon kera oottamassa paikalleen nostoa. Alipainepumppu tuli vanhasta koneesta joten vaihoin vuoristoradan ennakonsäätimineen 606:seen. Alipainepumppu onkin näköjään joskus uusittu koska oli liukulaakeri mallia.
Ennakonsäätö tuotti osaamattomalle harmia mutta nyt pitäs olla 13jykk. Senhän näkee sitten starttaako koko olemus etes :D
Eli moottori tuloo ahtamattomana ensin paikalleen kunnes löydän turbon jostain..

Meinaa kyllä välillä olla romuauton soitto lähellä koska ei ittellä mitään käryä mitä ollaan tekemässä. Katotaan ny tulooko tästä toimiva käyttöauto vai kasa kallista paskaa :x
Avatar
Wiqqo
Viestit: 609
Liittynyt: 27.8.2013 1:16
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Wiqqo »

Rajanpeikko kirjoitti:Meinaa kyllä välillä olla romuauton soitto lähellä koska ei ittellä mitään käryä mitä ollaan tekemässä. Katotaan ny tulooko tästä toimiva käyttöauto vai kasa kallista paskaa :x
Välillä meinannu itellä olla usko iha yhtä heikossa, mutta jälkikätee naurattaa ja tuntuu että ois saanu jotaki isoaki aikaseksi :halm:
S203 200Cdi -02
E30 316i -89
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Wiqqo kirjoitti:
Rajanpeikko kirjoitti:Meinaa kyllä välillä olla romuauton soitto lähellä koska ei ittellä mitään käryä mitä ollaan tekemässä. Katotaan ny tulooko tästä toimiva käyttöauto vai kasa kallista paskaa :x
Välillä meinannu itellä olla usko iha yhtä heikossa, mutta jälkikätee naurattaa ja tuntuu että ois saanu jotaki isoaki aikaseksi :halm:
Ois se onnistumisen tunne kyllä välillä ihan kiva :D Tänään ei ollu onneks niin heikkoja hetkiä :)

Kuva
Kone ja vaihteisto kiinni kopassa :rock:
Hihnankiristimen jousi ei meinannu käyvä mitenkään. Osanumeron perusteella eri koko höskä mukaanlukematta iskaria... Eli hihna jäi laittamatta tänään..
Imusarjan pultit jotain omaa kokoaan ja vanhoja ei tullu mukana. Sekin jäi laittamatta.

Mikä tuo vaihelaatikon kyljessä oleva sähkömokkula on jossa joku vipu liikkuu vaihteenvalitsimen tangon mukaan? Se muovivipu män poikki asennuksen yhtevessä :oops:

Kl:ssä pumpun kirkkaat polttoaineletkut tilaus tavaraa ja ois maksanu yli 40E. Tosin ois tullu liittimineen päivineen. No kiire ko on kova, en joutanu odottamaan ja Etrasta kysymään näitä metritavarana. Makso reilu 3E :lol: Vaihdoin ne tänään.

Laitoin vanhasta koneesta polttoainesuodattimen ja esilämmittimen. Huomenna tukin tuon uuden koneen oman lämmittimen. Koneen korvakkeet piti myös vaihtaa vanhasta.
Vanhasta öljynsuodattimen jalasta otin sen ihme kellon ja tyrkkäsin uuden jalkaan. En tiijä mikä se mokkula oli ja saako sitä edes toimimaan noin mutta näin nyt on näppylät :D

Jos kuu on oikeassa kierrossa huomenna niin päästään yrittämään käyntiin. Katotaan niin pumppu on 180 astetta myöhässä tai jotain muuta, musta tuntuu.
94zip
linttauttaja
Viestit: 966
Liittynyt: 02.2.2013 23:16
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja 94zip »

Mokkula tais olla öljynpaine anturi.
voi olla että muistan vääri mutta tais olla E kannalla imusarjan ruuvit näissä.
250D -92
190D 2.2turbo
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

94zip kirjoitti:Mokkula tais olla öljynpaine anturi.
voi olla että muistan vääri mutta tais olla E kannalla imusarjan ruuvit näissä.
Joo tää uus kone ilimeisesti kasattu kokonaan noilla kannoilla. Ongelma siis se etten löydä oikean kokoista pulttia joka kävisi kierteille. En omista siis imusarjan pultteja ollenkaan tähän 606:seen. Jostain luin äskön että olisivat kokoa 7mm? Saa varmaan pyöriä koko kylän ympäri jos sillonkaan löytyy :)
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Imusarjaan löydetty pultit vasta neljännestä pultteja myyvästä liikkeestä. Oli 7mm. Uusin samalla vetolevyn pultit kun hukkasin vanhat :D Rojekti jäi seisomaan nyt hehkujen johtojen ja kiristimen takia, muuten olisi valmis.
Kaasuvivuston hieroin väliaikaisen. Lyhensin tankoa ja löin pumpun kannakkeeseen telineen kiinni. Kd vaijeria ei toistaiseksi saa tuohon mutta hierotaan sitä sitten ensi viikolla jos saan auton ajokuntoon viimeiseen leimapäivään mennessä eli 16. tätä kuuta.

Kuva viritelmästä
Kuva

Yhden anturin johtoja joutui jatkamaam. Hienot kutistesukka vuoraukset niin ei pistä silimään :lol:
Kuva

Otin sittenkin esilämmittimen pois käytöstä kokonaan..

Vakio turbosta sovittu kaupat eli tää saa ahtopainetta ensiviikolla jeeeeeeeeeeeee! :twisted:
geoman
Viestit: 79
Liittynyt: 01.11.2005 12:43

Viesti Kirjoittaja geoman »

Oot melkoinen Seppä. Teet 25 vuoden huoltotyöt kerralla.
VW Golf Plus 2.0 DSG vm. 2011
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

geoman kirjoitti:Oot melkoinen Seppä. Teet 25 vuoden huoltotyöt kerralla.
Haha :D Ei tästä iliman apuja olla selevitty. Kavereille aika iso käsi kaikesta jelpistä. Kesälomiakin joutu jo kuluttamaan eilisen ja tän päivän. Aurinkoa en muista nähneeni hetkeen ko tallissa vietetty 12h päiviä :shock: Kotonakaan ei löyvy oikeen ymmärrystä siihen että Mersu vaan pittää saaha ajoon :lol:
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Huhhuh.. juuri palattu johtojen ja kiristimen haku reissulta. Ittehhä nuo joutu irrottaa mutta ollaanpahan taas askeleen eteenpänä maalia. Töihinkin joutu tänää palaamaan joten ei pystyny enään jäämään asentelemaan mutta huomenna päivä uusi. Tai siis ilta :D
Jeesus ristus alan olla loppu mutta kaippa tää on kohta ohi 8)
Avatar
Easy Rider
hupimestari
Viestit: 8062
Liittynyt: 05.7.2007 19:15
Paikkakunta: Kökkelin kinkamalla

Viesti Kirjoittaja Easy Rider »

Rajanpeikko kirjoitti: kaippa tää on kohta ohi 8)
Kotona. Määhän roploomaan emäntääki jossain kohen. Ymmärtää ne mersuhommat oitis paremmin. :D
Vetonivel on takavetosessa tarpeeton.
Rajanpeikko
Viestit: 75
Liittynyt: 14.11.2015 18:04

Viesti Kirjoittaja Rajanpeikko »

Easy Rider kirjoitti:
Rajanpeikko kirjoitti: kaippa tää on kohta ohi 8)
Kotona. Määhän roploomaan emäntääki jossain kohen. Ymmärtää ne mersuhommat oitis paremmin. :D
Joshan välissä :D

Ekat savut otettu klo:6.00.

Mikä on, kun hehkun valo vain välähtää ja sammuu heti? Rele napsahtaa ja virtaa tulee hehkuille. Siitä en tiedä loppuuko se virran tulo joskus, kuinka pitkään yleensä syöttää sitä? Vaihdoin johtosarjaan vain ne hehkuihin tulevat päät. Anturit ym hyödynsin 603:sesta.
Sakari

Viesti Kirjoittaja Sakari »

Jos virtoja vaan pitää päällä niin hehkun rele naksahtaa pois päältä joskus ehkä 30sekunnin kuluessa, varmaan vähän mallikohtasta mutta suunnilleen ton verran menee aikaa että kytkeytyy pois päältä. Lähteekö käyntiin hyvin? Kyllä hehkun valon pitäisi pari sekuntia palaa lämpimällä kelilläkin.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W124, sedan, coupe, farmari, avo, lang”