S55

Vastaa Viestiin
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

S55

Viesti Kirjoittaja abject »

こんにちは!

Tässäpä vähän kertomusta meikäläisen Japanin ostoksesta. Tarkemmin kyseessä siis 2002 mallinen W220 korinen 5,43 litraisella M113 koneella varustettu pitkä S55 AMG.

Aloitetaan viime keväästä. Olin jo hetken kaupitellut edellistä autoani, koska talouteen oli ilmestynyt toinenkin diesel auto. Japanin huutokauppoja oli tullut selattua mielenkiinnosta jo vuoden vaihteesta asti. Kun edellinen auto viimein vaihtoi omistajaa (eli kunhan myyjä jälleen ymmärsi pudottaa hinnan järjelliselle tasolle...) vapun jälkeen, pystyin keskittymään huutokauppoihin ihan tosissaan.

Jo aluksi oli selvää, että auto on koriltaan iso sedan ja valmistusmaa Saksa. Japanista ei juurikaan löydy dieseliä kuluttavia henkilöautoja (ja vielä vähemmän LHD:na) joten polttoainekin oli oikeastaan valittuna. Lisäksi tiedossa oli, että auton huutokauppa arvio on oltava vähintään 4.5/A ja kilometrit mahdollisimman paljon alle 50tkm.

Nämä faktat sisäistäneenä vilkaisin pankkitilille ja totesin, että rahat riittää w220 koriseen Mersuun tai E66 koriseen Bemariin. Lisäksi vaatimuslistalle merkittiin, että mersun on oltava joko S55 AMG tai S600. Bemari oli oltava 760iA tai erittäin pitkin hampain 750iA. Pitkä akseliväli oli myös must have. Facelift olisi kummaltakin merkiltä iso plus merkki, mutta ne tuntuivat karkaavan budjetista. Varsinkin Mersuja arvostavat kohtuu korkealle, kun facelift malleissa näissä S55 ja S600 autoissa on ahtimet.

No, hintakatto tiedostaen alettiin lyömään "löysää tarjousta sisään" yhdestä sun toisesta autosta. Monta mielenkiintoista meni sivusuun, mutta mieleen painuvin taisi olla 12tkm ajettu S600 joka meni sitten kaupan yli tuplat suuremmalla tarjouksella, kuin mitä itse olin tarjonnut.

Keskiviikkona 11.5. bongasin listoilta tämän topicin S55:n joka menisi vasaran alle perjantaina 13.5. Auto olisi 36tkm ajettu ja arvostelu 4.5/A.

Kuva

Pöytäkirjaan merkitty seuraavat poikkeamat:
- Naarmu takalokasuojassa, vasen
- Naarmu takaovessa, vasen
- Lommo etuovessa, vasen
- Kiveniskemä tuulilasissa
- Lommo etuovessa, oikea

Lisäksi pöytäkirjassa oli maininta öljytahroista konehuoneessa.

Tässä kuvat, joiden perusteella tein tarjouksen:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Varustelista tuli myös tarkistettua:

Koodi: Valitse kaikki

Ident. number (FIN)	WDB2201731A266042
VIN	WDB2201731A266042
Baumuster	220173
Sales name	S 55 AMG
Permanent link	http://carinfo.kiev.ua/cars/vin/mercedes/vin_check?su=_gx62oy
Order number	0 1 239 00434 (Destination: Branch Ulm)
Delivery date	13 11 2001
PAINT1	960U ALABASTER WHITE - NON METALLIC
Interior color	231A LEATHER BLACK
Engine	113986 60 033296
Gearbox	722636 03 306566
General data for model code 220173


Baumuster	Модель	Платформа	Модель	Двигатель	КП	Кол-во дверей	Date From	Date To
220173	S-class	W220	S55 L AMG	Бензин
113.986	АКП
722.636
4		
SA codes
Parameter	Value
202B	OWNERS MANUAL AND SERVICE RECORD - GERMAN
220	PARKTRONIC SYSTEM (PTS)
223	REAR BACK REST ADJUSTMENT AND HEAD RESTRAINTS, ELE
230A	LEATHER, 2-COLOR
230B	CUSTOMER SERVICE - STATION EUROPE
231A	LEATHER BLACK
239L	ULM BRANCH
247	SEAT ADJUSTMENT ELEC. ALSO OPERABLE FROM REAR
249	INSIDE AND OUTSIDE MIRROR AUTOMATIC DIMMING
275	MEMORY PACKAGE (DRIVER SEAT, STRG. COL., MIRROR)
284	SELECTOR LEVER, WOOD
289	WOOD/LEATHER STEERING-WHEEL
2XXL	FEDERAL REPUBLIC OF GERMANY
401	DELUXE FRONT SEATS WITH VENTILATION AND HEATING CO
402	COMFORT REAR SEATS WITH VENTILATION AND SEAT HEATE
404	MULTI-CONTOUR SEAT, FRONT LEFT
405	MULTI-CONTOUR SEAT, FRONT RIGHT
414	ELECTRIC TILT/SLIDE SUNROOF IN GLASS VERSION
487	ABC SUSPENSION (ACTIVE BODY CONTROL)
540	ROLLER BLIND, ELECTRIC, FOR REAR WINDOW
582	AIR CONDITIONER IN THE REAR
596	HEAT INSULATING+IR REFLECTG.SAFETY GLASS ALL-ROUND
600	HEADLAMPS - CLEANING EQUIPMENT
612	HEADLAMP-XENON R.H.TRAFFIC
673	HIGH-CAPACITY BATTERY
733	WOOD VERSION CHEST NUT
753	RADIO MB AUDIO 10 CC WITH VK/RDS
772	AMG STYLING PACKAGE-FRONT SPOILER, SIDE SKIRT
774	SHELL MODIFICATION FOR AMG-WHEELS
792	AMG-WHEELS 8X18 SQUEEZE-IN DEPTH 31 235/40 (S210)
802	AEJ 01/1/X
875	HEATED SCREEN WASH SYSTEM
883	POWER CLOSING SYSTEM
889	KEYLESS - GO
926	EXHAUST GAS CLEANING WITH EU4 TECHNOLOGY (EURO 4)
960U	ALABASTER WHITE - NON METALLIC
985	REG.DOC. AND COC DOC. EU4 TECHNOLOGY
M113 V8-GASOLINE ENGINE M113
Eipä tuosta nyt mitään kummallisuuksia löytynyt, mutta ABC alusta ja Keyless-Go kuullostivat kiinnostavilta. Se tuosta nyt kuitenkin kävi ilmi, että saksavarusteinen tuo on joskus ollut. Japanin rekisteriotteesta näkee myös, että auto on rekisteröity Japaniin noin vuoden ikäisenä. Näitä puoltaa myös aftermarket navi/soitin ja facelift valot. Näillä saatu valokuvio oikeaksi ja megahertsit oikealle alueelle.

No se perjantai koitti ja hieman ennen kotimaista lounasaikaa pärähti käyttämälläni sivustolla tämän kyseisen auton kohdalle maininta WON ja vielä monta sataa (€) pienemmällä hinnalla, kuin mitä olin laittanut maksimi tarjouksekseni.. Olin palannut Mercedes kantaan. Tai no, toisaalta tallissa on seisoskellut toista kymmentä vuotta jo tuo W123 lang vaikka "käyttöauton" merkki onkin vaihdellut sinne ja tänne.

Viikko tästä eteenpäin, maksettuani auton rahteineen ja huutokauppa agentin palkkioineen sain autosta vielä muutamat kuvat ennen sen laivaamista:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Noin viikko näiden kuvien vastaanottamisen jälkeen oli tiedossa auton laivaamiseen liittyvät faktat ja odotus voi alkaa. Auto ajettiin Nagoyassa W&W:n Tijuca nimiseen alukseen 7.6. jolla se matkaisi Panaman kautta Amerikan kummatkin rannat kiertäen Eurooppaan. 25.7. se pudotettiin Bremerhaveniin josta matka jatkui pienemmällä UECC:n Auto Bank aluksella 29.7. Hankoa kohti. 4.8. auto rantautui Suomeen.

Näin jälkeen päin voi ihmetellä, että menipä se kesä nopeesti marinetraffic.com ja W&W:n Track & Trace sivustoja päivitellen. :lol: Kyseisten laivojen aikataulutkin olivat tarkassa syynissä. Tällä kertaa suomeen rantautuminen tapahtui kuitenkin juuri sillä päivämäärällä, kun mikä kesäkuun alussa oli arvio.
Viimeksi muokannut abject, 15.8.2016 12:49. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

Viesti Kirjoittaja abject »

Töiden puolesta pääsin sitten vasta 12.8. hakemaan autoa Hangosta.

Koitettiin heti kahdeksan jälkeen olla paikalla, jotta kotimatka voisi alkaa mahdollisimman pian. Tullit ja alvit kun oli maksettu sain huolitsijalta auton avaimen ja toiveikkaana asetin sen virtalukkoon kääntääkseni avaimesta auton käyntiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Akku oli aivan kuiva, 15min lataus kaapeleilla ja passatilla eivät vaikuttaneet mihinkään. Huolitsijalta sain kuitenkin boosterin lainaan jonka avulla ässä saatiin käyntiin. Boosteria palauttaessani mua vinkattiin ajamaan akkukaupoille TM-Autoserviceen jossa vanhempi isäntä asentikin akun kaupan päällisiksi. Tankki täyteen ja nokka kohti Pohjanmaata - toki parin mutkan kautta.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Joku polttimo sieltä oli ilmeisesti pimeä:

Kuva

No ulkoinen tarkastelu - ja kun lopuksi sain ajotietokoneen vaihdettua Lontooksi - varmisti, että peilin vilkku ei toimi. Mystisesti se kuitenkin korjautui yhdellä yöllä Turussa. :?

Loppujen lopuksi kotiutusreissulla tuli mittariin jotain vajaa 600km ja lopputulemana sielä seisoo nyt hieman yli 36tkm.

Sisustakuvat puuttuu vielä tyystin täältä suomen päästä ja auto on muutenkin vielä kokonaan pesemättä. Edustuskelpoisemmat kuvat tulee myöhemmin, kun auto saadaan kiilloitettua koneellisesti.

Seuraavana meillä on ohjelmassa pyöränkulmien säätö, umpioiden fixaus tai vaihto, keyless-go systeemin ehjäys ja tietty kaikkien nesteiden vaihto suodattimineen. Tällä hetkellä painaa maajussuli hommat päälle, joten aikataulu on seuraavan kuukauden kohtuu täynnä. Ehkä me jossain välissä ehditään autoonkin paneutua.

Loppuun kaverikuva kotipihasta morsiamen 535d:n kanssa.

Kuva
Kuva
Viimeksi muokannut abject, 15.8.2016 10:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

Viesti Kirjoittaja abject »

Josko foorumilta löytyis joku Vaasan liepeiltä, jolta käy Starin näpyttely, niin sopii olla yhteyksissä.

Mielessä ainakin ajotietokoneen km/l muunnos l/100km. Lisäksi josko tuota ABC alustaa saisi vähän madallettua ainakin etupäästä.
Avatar
Mou
Viestit: 1630
Liittynyt: 31.1.2014 9:38

Viesti Kirjoittaja Mou »

Mielenkiintoinen tarina. On nuo japanin markkinat kiinnostaneet itseänikin jo pidemmän aikaan juurikin noiden pienien ajomäärien ja yleisesti säntillisen ylläpidon / huoltojen takia. Radio, navi ja muut iso standardin mukaiset länsimaiset mittayksiköt sitten taas on iso miinus. Varsinkin jos pitää naveja ja radioita johtosarjoineen lähteä vaihtelemaan. Vähän toki olen mutupohjalla noista.
Nykyiset...
'14 E500 Coupe

Ollut joskus...
CL63 AMG, SLK55 AMG, CLK55 AMG, CLK55 AMG, BMW 850i V12, Audi A8 V8, Mustang SVT Cobra 32V V8, TownCar 4.6i V8, Capri 2.9i BOA Cosworth, Capri 2.8i
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

Viesti Kirjoittaja abject »

Tuolta kyllä löytyy ei pelkästään mielenkiintoisia autoja, mutta mielenkiintoisia 20v vanhoja autoja ajomäärällä, jota suomalainen pitää yhden vuoden ajosuoritteena.

Radiot ja navit tietty näissä uudemmissa aiheuttaa pienen lisäkulun, mutta kyllä niitäkin löytyy joihin on vaihdettu soitinta jo Japanissa. Pääsee sitten taas täälä päässä helpommalla, ellei nyt väkisin tarvi sitä alkuperäistä järjestelmää palauttaa.

En oo vielä tätä autoa saanut nosturille - kun talli on täynnä ties mitä - mutta odotukset pohjan suhteen on korkealla, johtuen kokemuksista edellisten Japanin tuontien kanssa ja kurkkimisista tämän pohjan alle. Ei tarvinne kaasupilliä juuri vaivata jos inssi pyytää jotain puslaa tai tukivartta vaihtamaan.

Täytyypä lisätä tuosta lattiasta joku kuva, kun saan auton ilmaan.

Suosittelen kyllä tutustumista tarkemminkin noihin Japanin markkinoihin. Huutokauppoja voi selata ilmaiseksi esimerkiksi saman agentin sivustolla, jota minä käytin. Ilmaiseksi selatessa ei tosin näe koko kattausta, eikä kaikkia kuvia. Mutta jos nuo tosissaan kiinnostaa, niin kannattaa laittaa "käsiraha" sisään, jolloin aukee kaikki ominaisuudet. Käsiraha on 100 000 YEN joka sitten vähennetään mahdollisen ostetun auton loppuhinnasta tai palautetaan asiakkaalle, jos ei sitä mieleistä löydy. Tämä vaatii sisäänkirjautumisen. Sielä tosin näyttää olevan kesälomat tällä viikolla, joten lienee vähän hiljaisempaa.

http://www.jp-c.com

Tässä on toinenkin, mutta tämän käyttöä en voi suositella. Mun depositin palauttaminen otti tältä agentilta yli 9vk. Toki heidän sivustoiltaan näkee huutokaupattavat autot ilman sisäänkirjautumista. Sama juttu toki täällä, että koko kattausta ei näe ilman rahallista panostusta.

http://www.japan-partner.com/car-auction/list.html

Tätä viimeistä en siis todellakaan voi suositella kuin random ihasteluun/ihmettelyyn. Jos oikeesti aiot ostaa jotain tai laitaa sitä käsirahaa/deposittia sisään niin ihan ehdottomasti tuonne JPC:lle.
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

Viesti Kirjoittaja abject »

Jees, autoa vähän pesaistu ja tarkempia havaintoja maalipinnan kunnosta koitettu tehdä. Huutokaupan pöytäkirjassa mainitut naarmut lokasuojissa ja ovissa ovat mitä ilmeisemmin kuivaneita vahajäämiä. Toisaalta siitä löytyi poikkeamia, joita pöytäkirjaan ei oltu merkitty. Kumpaisessakin etulokarissa on nuppineulanpään kokoiset alueet lähes sentilleen samoissa kohdissa, joista on lakka irronnut maalin päältä. Lisäksi takapuskurissa on muutama naarmu listan alapuolella puskurin keskiosassa.

Käväytin auton alla ja nappasin muutaman kuvankin. Vähän siellä jo tuo kotomarkille vievä 1km sora EK näkyy, mutta muuta ruskeeta ei tuntunut löytävän. (Ainakaan värisokea...) Pakoputken liitoslaippojen kiristyspultitkaan eivät nyt ainakaan enempää ole ruosteessa, kuin suomiautossa. Mutta olikos se niin, että ellei mersun tasauspyörästöstä tihku öljyä, niin sielä ei sitä ole? Jäi tarkistamatta sen osuvuus tähän korimalliin.

Sisältä sain myös napattua vesisateessa jonku kuvan. Siivoamatta se on koska rapakelit, mutta ajattelinkin että mukavampi kuvata autoa siinä kunnossa kuin se on. Fist... fiksauskuvat sitten erikseen joskus.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Auto on nyt katsastettu ja läpäisikin tarkastuksen ilman ainuttakaan moitetta. Matkamittarin lukemaa kävi inssit vuorotellen ihmettelemässä.

Valojen kanssa kävi tällä kertaa niin, että nämä umpiot on ilmeisesti olleet Japanissa jo leikkuupöydällä. Kasattu ne oli silikonilla ja jollain korikitillä tmv. Myös liittimiä oli peukaloitu, mutta tämä liittynee pre-fl -> fl muutokseen? Päädyin sitten itse muuttamaan tuon valokuvion oikeanlaiseksi niinkin hienovaraisella työkalulla kuin smirkelillä hiomalla sitä polttimon "rajoitinlevyä" toisesta laidastaan. Noh, vaikka työmetodit eivät ehkä vastanneet kaikkia sääntöjä tai ohjeita, niin lopputulos sai kuitenkin kiitosta konttorilla. Olisivat päästäneet ehkä läpi suorallakin valokuviolla kun tuntuivat olevan kiinnostuineita vain E-merkinnöistä, mutta onpahan nyt virallinen.

Löin umpiot kasaan vanhoilla liimoilla (se korikitti tai mikälie oli elastista aina vaan) koska olin kuitenkin hieman skeptinen tuon valokuvion suhteen. Ostaisin sitten uudet ellei nämä kelpaa. No nyt kun kelpasivat niin ottanen ne vielä uudelleen käteen ja yritän kiillotta tuon keltaisen sävyn niistä pois ja kasataan sitten uusilla liimoilla. Josko kosteuskin pysyisi oikealla puolella umpiota.

Nythän tuon kanssa ei ole enää muuta "virallista" ohjelmassa, kuin veropäätöksen odottelu, maksaminen ja päätöksestä valittaminen ja kilpien nouto jossain näiden välimaastossa. Katsurin kanssa mallailtiinkin jo näitä pieniä (leveys ~300mm) kilpiä takaluukkuun. Ellei tuola nyt mitään suurta kulutuspiikkiä noille tule, niin tän tunnukseksi taitaa tulla NJA -alkuinen. Vähän kyllä mietin, että kun ei talvirengassettiä tai lokilämppäreitä tähän tarvita, niin pitäiskö se raha laittaa erikoiskilpeen. :? Taitaa se kuitenkin jäädä unholaan.

Kuukauden verran taidan vielä tuolla ajella ja pökätään sit talliin talveksi.
Xhaust
Viestit: 15
Liittynyt: 10.7.2015 20:41
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Xhaust »

Todella mielenkiintoinen projekti. Päivittelehän tänne sitä mukaa, kun jotain uutta ilmenee :)
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

Viesti Kirjoittaja abject »

Mukava, että kiinnostaa! Päivitellään hiljakseen, kun jotain ilmenee.

Tällä hetkellä auto ei ole saanut osakseen kuin kilometrejä. 37500km seisoo taulussa.

Auton diagnostiikkaan tuli tutustuttua etäisesti. Edellisen kerran öljyt on vaihdettu 2600km sitten, joka täsmännee aika tarkkaan ovipielestä löytyvään tarraan jossa väitetään ilmeisesti jotain huoltoa tehtäneen 2015 joulukuussa.

Ai niin, onhan tässä jotain selvitystyötä tehty. :) Keyless-Go järjestelmän toimimattomuuden juurisyy lienee puuttuva avain. Onkohan jollakulla tiedossa voinko hankkia eBaysta käytetyn korttiavaimen ja saada sen toimimaan tässä autossa? Jälleenmyyjä olisi halunnut 412e uudesta kortista - jätin toistaiseksi tilaamatta.
Avatar
abject
Viestit: 9
Liittynyt: 01.8.2006 21:07
Paikkakunta: Vähäkyrö

Viesti Kirjoittaja abject »

Kirjoitellaan taas jotain, vaikkei mitään kummallista oo tapahtunutkaan. Mittarissa 41500km.

Pieni lapinturnee tuli heitettyä mersulla kolme viikkoa takaperin. Asemapaikkaa pidettiin Luostolla, mutta yhden sateisen päivän ratoksi ajeltiin Tuikkuun kaljalle. 1700km tais lopuksi tulla tauluun ja kulutus tietokoneen mukaisesti 10.3km/l. Ei ollenkaan paha, kun vauhtikin lipesi pari kertaa lähes kakkosella alkaviin lukemiin.

Kiva on ässällä vaan ajella tuota pidempääkin siivua.

Reissusta parit kuvat, nehän on kivoja.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Siinäpä jotain. Takaviistosta sitä näköjään tulee kuvattua. :lol:

Ajo jatkunee kuitenkin vielä kelien salliessa parin viikon ajan niin, että saadaan auto kiillotettua koneellisesti ja pyykäistyä vaha pintaan. Siinä yhteydessä vois ottaa etuviistostakin jonku räpsyn. Sitten auto talveksi talliin ja talven aikana työn alle perus huoltojutut.

Mutta palataan astialle vielä lähiviikkojen aikana!
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “W220 / W230 / W215”